Veeti palasi – ja pommia tuli

Vesi maistui tiistain harjoituksissa.

Puolustaja Veeti Naakka (22) palasi onnistuneesti Josban kokoonpanoon puolitoista viikkoa sitten Raumalla. Polvivamma piti miehen sivussa neljä ensimmäistä sarjakierrosta.

– Vanha vaiva uusiutui elokuussa harjoituksissa. Jalka suoristui törmäystilanteessa yli ja repi auki leikkauksesta jääneen arpikudoksen, Veeti muistelee.

Samasta polvesta meni aiemmin eturistiside poikki, mutta nyt mitään ei onneksi rikkoontunut.

– Siitä kehittyi semmonen veripolvi joka aiheutti kivun. Polvesta laskettiin puolenkymmentä kertaa verta iso putkilo leikkauksen jälkeen ja nyt tänä syksynä vielä kaksi kertaa. Kipu lakkasi aina heti kun verta laskettiin.

Veetille tuli kuukauden pakkolepo ja peleihin oli asiaa vasta lokakuun lopulla.

– Raumalla ensimmäinen erä SalBaa vastaan oli ihan hakusessa, mutta toisessa ja kolmannessa erässä alkoi tuntua, että tässä hommassa on jotain tuttua, Naakka naureskelee.

Raumalla Veeti sai syöttöpisteen, mutta seuraavana päivänä Turussa mies oli jo ratkaisupelaajia ja kahden maalin tekijä. Pari pommia mielipaikoilta. Paluu tuttuun ketjuun oli enemmän kuin onnistunut. Kahteen päivään ketju naputteli tehot 7+5.

Loukkaantumiset iso haitta

Josban sairastuvan ovi on käynyt vilkkaasti syksyn aikana. Onneksi myös molempiin suuntiin. Tilanne on ollut kuitenkin haasteellinen ja valmennustiimi on harmitellut kun harjoituksiin, peleistä puhumattakaan, ei ole saatu kertaakaan vielä koko miehistöä käyttöön.

– Toisaalta se on antanut vastuuta nuorille tulokkaille. Siihen nähden olemme keränneet pisteitä hyvin, kun vastassa on ollut monta sarjan kärkijoukkuetta, valmennustiimi pohtii.

Tällä hetkellä loukkaantuneena on neljä pelaajaa. Heistä Teemu Kummunmäki (28) on palaamassa reeneihin jalkaleikkauksen jälkeen.

– Portaissa tavaroita kantaessa kompastuin heinäkuussa ja ukkovarvas vääntyi pahasti. Siinä repesi nivelkapseli ja se piti leikata, Teemu kertaa loukkaantumistaan.

Nyt leikkauksesta on jo yli seitsemän viikkoa. Lääkäri kehotti ottamaan iisisti pari kuukautta. Muutama päivä sitten Kummunmäki sai luvan lisätä rasitusta. Mies on siis tulossa loppuvuodesta harjoitusvahvuuteen.