
Varkaudessa pelattiin naisten 3.divisioonan toiset pelit 28.10. Ohessa rapsaa hiukkaisen myöhässä. 😉
Josba II – Sb Welhot II, 3 – 3
Koko peli oli tasaista vääntöä, kuten lukematkin kertovat. Ensimmäinen maali syntyi ajassa 10.39, kun Jenna veti matalan kaukovedon kohti maalia. Melkein heti tämän jälkeen Welhot tasoittivat pelin. Saimme kumminkin ennen erän loppua johtoaseman takaisin, kun Nakki vei Josban lukemiin 2 – 1 ja johtoon.
Koko peli ja etenkin toinen erä oli loistavaa peliä maalissa pelaavalta Maria Laukkaselta. Welhot eivät päässeet iskemään maaliin kertaakaan, toisin kuin Vivi Sormunen, joka päräytti ensimmäisen maalinsa naisten sarjassa.
Kolmanteen erään Welhot tulivatkin kovasti tappioasemansa takia ja saivat maalin ylivoimalla. Peli pyöri paljon Josban puolustuspäässä. Aikalisän jälkeen Welhot tasoittivat pelin. Otimme vielä aikalisän pari minuuttia ennen pelin loppua tilanteessa 3 – 3 sekoittaaksemme kentällisiä, mutta se ei tuottanut tulosta.
Parhaana pelaajana palkittiin Jenna Jolkkonen.
Hu-Pa – Josba, 2 – 3
Pelin alku oli pitkään tasaista vääntöä, kunnes HuPa pääsi yllättämään maalillaan ajassa 11.44. Toinen erä oli hyvää peliä, mutta maaleja ei syntynyt. Kolmannen erän alku oli kovaa vääntöä. Lauri otti aikalisän ja alkoi tapahtua. Josba nousi tasoihin 1 – 1 ajassa 41.25 Anna Tiippanan upealla maalilla. Josba oli liekeissä ja toinen maali syntyi ajassa 42.35 Sanna Neuvosen vedosta.HuPa otti aikalisän ja tämän jälkeen he tekivät maalin ajassa 43.15. Peli oli tasan 2 – 2, kunnes Anni Nakari teki upean voittomaalin ajassa 43.58. Kapteeni näytti upeasti koko joukkueelle, että aina pitää uskoa omaan tekemiseen ja sen myötä pystyy voittamaan!
-Kirjoittajat Sofia Pykäläinen ja Iita Hirvonen
Seuraavat pelit pelataan 19.11. Kuopiossa, jossa vastaan asettuvat Coach Team Juuasta ja VarTa Varkaudesta.