Jyväskylän Happee näytti Josballe maalinteon mallia voittamalla joensuulaiset Monnarilla 13-4. Ottelun lähtökohdat olivat Josballe haasteelliset, kun Josbalta puuttui kymmenen pelaajaa rosteristaan. Mukana tässä tilanteessa oli ensimmäiset liigaminuuttinsa pelanneet 16-vuotias Niklas Räty ja 15-vuotias Jere Sivonen, jotka selvisivät hyvin ensimmäisestä liigakomennuksestaan.
Pelin kokonaiskuva oli liiankin tuttu, sillä kakkoskenttä pelasi ottelunsa +/- 0, samoin kolmoskenttä. Ykköskenttä kuitenkin sukelsi tilastoon -5, joten muutaman Happeen ylivoimamaalin sekä yhden rankkarin jälkeen taululla olikin pesäpallolukemat.
Päivän ylivoimaisesti positiivisin kentällinen oli kakkoskenttä Joonas Makkonen- Jiri Tikkanen- Tatu Könönen puolustajinaan Niko Kejonen- Sami Matikainen, jotka tekivät viisikkona kolme maalia (Könönen 2+1, Kejonen 1+2, Makkonen 1+0) päästäen myös kolme Happeen osumaa. Lisäksi viisikko loi useita maukkaita maalipaikkoja, joista olisi muutaman lisäosumankin voinut tehdä. Kolmoskenttä Sariola- Niiva-Vänskä, Kläger- Lautanen hoiti tonttinsa myös hyvin puolustaja Lautasen osoittaessa erityistä periksiantamattomuutta kaksinkamppailuissaan.
Ykköskenttä Räty- Väänänen-Puska, Reijonen- Kajoksinen (1. erän loppu- 3.erän alku Sivonen) oli tänään varsinkin oman pään puolustamisessa vaikeuksissa.
Vaikka Happee oli selkeästi parempi ja ansaitsi voittonsa, pyristeli Josba vielä toisen erän puolivälissä lukemissa 5-3. Happeen joukkue onnistui laajalla rintamalla maalinteossa osoittaen luovaa hyökkäyspään pelaamista. Josban ongelmat olivat oman alueen ristisyöttöjen katkomisessa ja miesten merkkaamisessa, joista Happee rankaisi puolenkymmentä kertaa.
Josban pelit jatkuvat ensi viikonloppuna Tampereella, jolloin vastassa ovat perjantaina Classic ja sunnuntaina KrP. Toivottavasti ensi viikolla sairastupa tyhjenee edes vähän.