
Otso Tornberg teki heti avausottelussaan ensimmäiset tehopisteet Josbassa.
Divarikausi kääntyi kevätkierrokselle Josban osalta hurjalla maalisirkuksella Limingan Niittomiehiä vastaan. Ottelussa mätettiin 15 maalia, mutta pisteet jäivät Kempeleen urheilutalolle maalein 9-6 (2-2,1-0,6-4).
Ottelun kaksi ensimmäistä erää edettiin käsikynkkää ja maaleja naputeltiin vuoron perään. Toiselle erätauolle mentiin Limingan johtaessa 3-2.
- Alku oli tasainen vastustajan pallonhallinnasta huolimatta. Kolmannessa kaveri pääsi karkuun eikä saatu enää kiinni, Aleksi Matikainen tiivisti.
Kolmanteen erään tulikin vajaan neljän minuutin notkahdus, joka ratkaisi koko pelin. Liminka karkasi jo 6-2 johtoon ennen kuin Josba sai juonesta kiinni. Viimeisellä kympillä Josba teki vielä neljä maalia, mutta onnistumiset eivät riittäneet enää tavoittamaan isäntiä.
- Hankala tilanne lähteä reissuun vain 12 kenttäpelaajalla. Hyvin ukot taistelivat, mutta ei tällä kertaa riittänyt pisteille. Hattu päästä mukana olleille, kiitti kapteeni Juho Väisänen joukkuettaan.
Josban tehotykki oli hattutempulla Eetu Kuittinen (3+0). Kolmeen tehopinnaan nousi myös Aleksi Matikainen (0+3). Ensimmäisen ottelunsa Josban paidassa pelannut Otso Tornberg onnistui mainiosti (1+1). Veeti Naakka (1+0) ja Jere Kaartinen (1+0) olivat Josban muut maalintekijät. Juho Väisäselle ja Santtu Siposelle tilastoitiin syöttöpisteet.
Josban maalilla pelasi Veikka Forsström ja hänelle kertyi 17 torjuntaa. Aina hyvin Josbaa vastaan onnistunut Aki Karjalainen torjui isäntien veräjällä 16 laukausta.
Josban ohueen miehitykseen oli luonnollinen selitys. Samaan aikaan Divarin kanssa Joensuussa pelattiin A-nuorten 1. divisioonaa ja edustusjoukkueesta oli lainassa neljä nuorta miestä. A-junnut voittivat HIFK:n 8-4.