Torstaina vuoden viimeinen kotipeli!

Kuvateksti: Erikoisen sarjaohjelman vuoksi joukkueet kohtavat jo toistamiseen Divarissa. Kuva avauskierrokselta Kuopiosta 21.9.2016.
Josba ja Kuopion Welhot kohtaavat torstaina Areenassa tällä kaudella jo toistamiseen vaikka sarjasta ei ole pelattu kuin kolmannes.

Toinen erikoisuus on se, että Josba esiintyy torstaina kotiyleisölleen viimeistä kertaa tänä vuonna. Seuraava kotiottelu on vasta runsaan kahden kuukauden kuluttua 15. tammikuuta. Välissä on peräti yhdeksän vieraspeliä.

Josban kannalta ikävä matkaputki johtuu pääosin Areenan täyteen buukatusta ohjelmasta. Tilanne oli sama vuosi sitten.

Torstaina nautitaan savolaista pikkujouluruokaa, kun sarjakakkonen saapuu joensuulaisten vieraaksi. Vastassa on myös entisiä josbalaisia, Pauno Kajoksinen ja Joonas Makkonen.

– Pauno taitaa johtaa pistepörssiä ja meidän pitää saada mies kiinni, päävalmentaja Antti Ruokonen muistuttaa.

Josban kokoonpanosta on varmuudella poissa muutama pelaaja sairastelun ja armeijakiireiden vuoksi. Onneksi mitään vakavampia loukkaantumisia joukkueessa ei ole.

Ottelun erätauoilla on luvassa näyttäviä cheerleading esityksiä, kun JoenVoli tuo paikalle useita kymmeniä esiintyjiä. Paikalla ovat JVC Red Illusion, JVC Bullets ja JVC Rebels. Ryhmissä on seuran junnuja ja senioreita.

Ottelu alkaa kello 18. Josban kahvio palvelee Areenan kakkoskerroksessa.