
Teemu Häyrinen ottaa kaiken hyödyn laadukkaasta harjoittelusta.
Pyhäselän Urheilijoiden kasvatti Teemu Häyrinen (23) haastaa Josban harjoituksissa edustusjoukkueen senttereitä, ja kärkkyy tietenkin pelaavaan kokoonpanoon.
Peliaikaa divaripeleissä ei ole vielä tullut, mutta Suomen cupin vauhti tuli mitattua syksyllä Josban mukana.
– Pyrin haastamaan, mutta realismia on myös se, että siellä on kovia ukkoja jonossa. Muiden tulokkaiden kanssa on oltu sellainen sparrausketju ja onnistuttu mielestäni hyvin. On oltu välillä harkoissa voittava ketjukin, Teme muistuttaa.
Häyrinen tuli ensimmäisen kerran edustusjoukkueen harjoituksiin kesällä 2015, mutta pääosin mies oli vielä vuoden 2016 Akatemian rosterissa. Vakituiseen edustusjoukkueen harjoitusvahvuuteen Teme nousi keväällä 2017. Peliaika on löytynyt kuitenkin toistaiseksi Akatemia -joukkueesta.
– Olen kokenut erittäin kehittävänä, että olen saanut harjoitella kovaa edarin kanssa. Se on kuitenkin haasteellista toimia kahdessa joukkueessa, toisessa reenaa ja toisessa pelaa eri kaverien kanssa, Teemu pohtii.
Teme on pelannut pienestä pitäen paljon selvästi vanhempien pelaajien kanssa. Junnuna jo esimerkiksi kakkosdivarissa.
Junnuvuosista Temeä jäi harmittamaan, kun palkinto oli monta kertaa niin tipalla.
– Monessa ikäluokassa oltiin aluesarjonen parhaita ja SM-sarja oli monta kertaa vain maalin päässä.
Aluksi pelipaikka oli puolustuksessa, mutta C-ikäisestä alkaen Teme on viilettänyt sentterinä. Josban paidassa Teme on ollut B-ikäisestä alkaen.
– Sentterin rooli tuntuu luonnolliselta ja siinä on kivoin pelata. Näen itseni pelinrakentajana ja syöttäjänä, en maalitykkinä. Olen mielestäni määrätietoinen ja työteliäs tyyppi.
Kehityskohteet Teme löytää pallollisesta pelistä ja itseluottamuksesta.
– Kun peliaikaa on ollut vähemmän, itseluottamus vaatii töitä. Olisi tarpeen myös pyrkiä suoraviivaisempaan peliin kun tempo kasvaa.
Teemun isoveli Janne Häyrinen on pelannut myös säbää, ja monet tuntevat hänet tuomarina. Muutaman kerran veljekset ovat sattuneet samaan matsiin.
– Kyllä me yleensä sitten ainakin soitellaan pelin jälkeen ja pohditaan jos oli jotain erikoista. Kyllä sieltä joskus on tullut ihan kehujakin pelaamisesta, Teemu paljastaa.
************************************
Juttusarja Josban edustusjoukkueen tämän kauden tulokkaista päättyy tähän. Aiemmin sarjassa on julkaistu Miika Kososen, Joona Haavistolan, Joona Monosen, Oskari Raassinan, Jere Eiserbeckin ja Veikka Forsströmin haastattelut.