
Josbaan täksi kaudeksi siirtynyt Teemu Kummunmäki (28) tiedostaa, että pari viikkoa pitäisi vielä malttaa ennen kuin hyppää lootaan täydellä vauhdilla. Takana on ikävä loukkaantuminen heinäkuussa. Mies kompastui portaissa, ukkovarpaasta repesi nivelkapseli ja vamma vaati leikkauksen.
– Jalassa ei ole enää kipuja, mutta varoa pitää vielä. On päästävä suurimman riskin ohi, ettei jalka pamahda uudestaan, Teemu pohtii.
– Kova into olisi kentälle ja saman tien täysillä juoksemaan.
Kummunmäki ei ehtinyt joukkueen kesäharjoituksiin ennen loukkaantumista.
– Vain muutaman yksittäisen treenin ehdin olla mukana. Kaikki harjoituspelitkin jäivät pelaamatta. On se turhauttavaa katsoa vierestä, kun kaverit pelaa ja harjoittelee.
Teemu uskoo, että marraskuun aikana hän pääsee osallistumaan täysivauhtiseen harjoitteluun. Valmennustiimin kanssa ei ole sovittu vielä mitään täsmällistä.
– Jos vaikka joulukuun peleihin kuntoutuisi, Kummunmäki toivoo.
Teemu on kokeneeksi pelimieheksi välttynyt aiemmin pahoilta loukkaantumisilta.
– Kentällä olen säästynyt hyvin. Kaikki loukkaantumiset ovat tulleet ihan muualla, pelimies naurahtaa.
Loukkaantumiset ovat vaivanneet Josban edustusjoukkuetta aivan liikaa syksyn aikana. Pelaajille suunnitellut roolit harjoituksissa ja peleissä eivät ole toteutuneet.
– Minulla on ollut selkeä rooli maalintekijänä. Samanlaista roolia tässä haetaan. Vasen laita on oma tuttu paikka.