Tasonnosto ei kantanut jatkoajalle asti

Kuvateksti: Eetu (50) ja Juuso Lehtiniemi (87) värkkäsivät Loviisassa näyttävän ylivoimamaalin. Kuva Welhot -pelistä 10.11.2016

Josban mallikas taistelu Loviisassa päättyi katkeraan jatkoaikatappioon Toria vastaan maalein 5-4 (1-3, 2-1,1-0,1-0).

– Tasannosto edellispäivästä oli valtava. Paikkoja oli aivan riittävästi ratkaista tämä ottelu varsinaisella peliajalla, mutta meidän pitää vain keskittyä peliin vielä  paremmin, pohti päävalmentaja Antti Ruokonen.

Erittäin hyvän avauserän jälkeen Josba meni toisen erän alussa jo 1-4 johtoon Eetu ja Juuso Lehtiniemen juonimalla ylivoimamaalilla. Seuraavat neljä maalia tekikin sitten vastustaja.

– Otettiin sellaisia jäähyjä, joita ei saisi enää tulla. Siinä vastustaja pääsi rummuttamaan ylivoimaa neljä minuuttia. Vaikka takaiskuja ei tullutkaan Loviisa sai siitä hengen päälle ja nousi tasoihin arvokkaan kotiyleisön tuella.

Ottelussa Josba otti neljä jäähyä, joista kaksi pelin viivyttämisestä. Ratkaiseva oli kuitenkin varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla laitatilanteesta tullut estämisjäähy, joka kostautui vastustajan voittomaaliin ylivoimalla jatkoajan ensimmäisellä minuutilla.

Josban tehokkain oli jalkavaivoista koko kauden kärsinyt Eetu Lehtiniemi (2+0) kahdella maalilla. Kahteen pisteeseen ylsi myös Jesse Reijonen (1+1). Muut pistemiehet olivat Eetu Sorvali (1+0), Juuso Lehtiniemi (0+1) ja Samu Juvonen (0+1).

Tasaisessa pelissä Tuomas Tokila torjui 22 kertaa ja Loviisan maalilla kertyi 23 torjuntaa.