
Josban syyskierros Divarissa päättyy viikonloppuna kahteen vieraspeliin pääkaupunkiseudulla. Lauantaina vastassa on ÅIF myöhään illalla kello 19 ja sunnuntaina M-Team iltapäivällä kello 15.30.
- Hyvillä mietteillä lähdetään liikenteeseen. Hankala viikonloppu sieltä on tulossa, kun on kaksi hyvin erilaista vastustajaa, kapteeni Juho Väisänen puntaroi.
Syyskaudella pelit vierailla mailla ovat menneet paremmin kuin vuosiin. Turneella on ollut hauskaa ja yhteishenki on syttynyt vieraskentillä liekkiin.
- Vierasreissut ovat olleet hauskoja tällä porukalla, ja meillä on vielä mahdollisuus parantaa entisestään hyvää henkeä joukkueessa, uskoo varakapteeni Aapo Hämäläinen.
- Tässä on pitkä syksy jo takana, mutta uskon, että jokainen saa itsensä syttymään vielä näihin peleihin ennen pientä joululomaa.
ÅIF kohdataan nyt vasta joulukuussa ensimmäistä kertaa tällä kaudella. Joukkueiden keskinäiset kohtaamiset ovat olleet tiukkoja pelejä.
- M-Teamille hävittiin kotona ja nyt lähdetään hakemaan revanssia sunnuntaina, Väiski paaluttaa.
Kapteeni arvioi pitkällä kokemuksellaan, että Josba on päässyt vähän jopa yllättämään vastustajat omalla tekemisellä.
- Nyt on tärkeää, että saadaan koko ajan kehitettyä omaa peliä, kun mennään kohti kevättä.
Josban miehille kummankin viikonlopun vastustajan kokoonpanoissa on tuttuja entisiä josbalaisia.
- Jere Sivonen on ÅIF:ssa ja Eetu Sorvali M-Teamissa. Tavoite on, että pääsis pojille vähän kuittailemaan pelin aikana, Väisänen suunnittelee.
- Mukavan lisämausteen tuo myös se, että jos molemmista otetaan voitto, niin noustaan ilmeisesti sarjakärkeen joulutauolle lähtiessä.
Josba on ennen syyskauden päätöskierroksia sarjassa kolmantena, mutta useiden kärkijoukkueiden piste-erot ovat pieniä.
- Toivotaan, että bussi on tällä kertaa lämmin ja konsolit mukana, niin mukava lähteä hakemaan pinnoja, Hämäläinen tiivistää.