Suomen cupissa vastaan LeBa

Josba kohtaa Suomen cupin 5. kierroksella kakkosdivisioonan Savo-Karjalan lohkossa pelaavan SB LeBan Kontiolahdella. Alustava pelipäivä on lauantai 28.10. klo 19.30. Myöhäinen ajankohta johtuu salien varaustilanteesta.

–  Maakunnan salibandyn kannalta on hieno juttu, että arpa toi joukkueet vastakkain, Josban päävalmentaja Santeri Raatarila toteaa.

Paikallispeli tuo aina säpinää vaikka jaossa ei olekaan sarjapisteitä. Kumpikin joukkue kuitenkin haluaa cupissa seuraavalle 6. kierrokselle. Suomen cupin ottelut pelataan aina alemman sarjatason joukkueen kotiotteluna.

Raatarila kuitenkin toteaa, että Josballe cup on kaudella toissijainen tavoite. Katse on täysin Divarissa. Joukkueella on nyt edessä neljä raskasta vieraspeliä loka-marraskuussa ja siihen vielä cupin peli päälle viidentenä.

–  Cupkierros tuo lisärasitusta ja fyysistä kuormaa meille. Se pitää huomioida harjoittelussa.

Raatarilan mielestä uudistus on ollut kuitenkin onnistunut koska Suomen cup on lisännyt kiinnostusta lajiin.

– Tietysti lähdemme voittamaan, oli sitten kyseessä mikä peli tahansa. Voittaja saattaa kohdata seuraavalla kierroksella jopa liigajoukkueen jos arpa on suosiollinen, Raatarila pohtii.