SSV Josbaa vahvempi

Josban kauden kahdeksas ottelu lähti käyntiin tasaisissa merkeissä, vaikkakin SSV oli enemmän kiinni itse pelivälineessä. Josba keskittyi kääntämään peliä ja jo kahden minuutin kohdalla Mikael Ahponen yllätti maajoukkuevahti Henri Toivoniemen kaukaa lähteneellä vedollaan. SSV kuittasi kuitenkin maalin nopeasti, kun Riku Kekkonen ohitti pienestä kulmasta hienon ottelun pelanneen Josba-vahti Jesse Huurrekorven. Maalin jälkeen SSV sai pelinhallinnan voimakkaammin itselleen, ja tekaisikin vielä erän loppuun kaksi maalia; toisen pomppiessa epäonnekkaasti omiin ja toisen Juho Järvinen ohjasi taidokkaasti maalin edestä. Erätauolle lähdettiin siis luvuissa 1-3.

Toisen erän käsikirjoitus oli alusta asti selkeä. SSV pyöritti palloa ja Josba yritti kaikin keinoin estää helsinkiläisten lisämaalit. Josba onnistui tässä mainiosti, ja erän ainokaisen iskikin Josba, kun Perttu Puska tykitti viivasta ylivoimalla joensuulaiset yhden maalin päähän. Syötön maaliin saalisti Jiri Tikkanen. SSV ei erässä lukuisista maalipaikoistaan huolimatta saanut maalia aikaiseksi, eikä vähiten huiman erän pelanneen Huurrekorven mahtipelastuksien takia.

Kolmas erä oli tasainen, mutta SSV näytti siinä, miksi se on hallinnut Salibandyliigaa 2000-luvulla. Pienten marginaalien erässä SSV:n viimeistely oli myrkyllisen kovaa ja jo erän puolessa välissä Juho Järvinen ja Harri Forsten olivat lisänneet helsinkiläisten johdon kolmeen maaliin. Henrik Kinnusen taistelumaali 54 minuutin kohdalla jäi ottelun viimeiseksi, ja SSV vei pisteet luvuin 3-5. Kokonaisuutena Josba voi olla tyytyväinen, kun vaikean syksyn jälkeen pystyttiin haastamaan tasapäisesti sarjan ehkä suurin ennakkosuosikki.

Josban taival jatkuu jo sunnuntaina, kun joukkue matkustaa Turkuun hurjassa vedossa olevan TPS:n vieraaksi. TPS on aloittanut kautensa vakuuttavasti ja joukkue on voittanut yhtä vaille kaikki ottelunsa. TPS:n kultainen kaksikko on ollut viime kauden maalipörssin voittanut Miko Kailiala, ja häntä vahvasti ruokkiva Teemu Aaltonen. Viime kausina Josba on ollut TPS:ää vastaan niskan päällä, eikä TPS esimerkiksi viime kaudella saanut TPS:ltä yhtään pistettä. Josba sai SSV ottelussa ikäviä uutisia, kun Niko Kejonen loukkasi nilkkansa, eikä ainakaan sunnuntain ottelussa kykene pelaamaan. Poissa ovat myös Sami Matikainen, Joona Gröhn ja Tomi Lautanen.