
Joukkueen hyvä vire näkyi jo viikon harjoituksissa.
Josban miesten edustusjoukkue oli toipunut mainiosti Black Fridayn pimeydestä ja oli loistavalla pelituulella ÅIF:n vieraana Sipoossa. Josba otti täydet kolme pistettä kauden huolellisimmalla pelillään maalein 4-2 (1-1,2-0,1-1).
– Pelattiin kurinalaisesti ja saatiin selvästi pitempiä hyökkäyksiä kuin viimeisissä peleissä. Tämä oli ehkä ehjin 60 minuuttia meiltä tällä kaudella, valmennustiimi kiitteli joukkuetta.
Koko peli oli numeroiden valossa hyvin tasainen. Pöytäkirjaan merkittiin yksi jäähy kummallekin, aikalisät ja maalit. Toisessa erässä Josba teki ratkaisevan pesäeron. Joukkueella oli tontteja tuhlattavaksi asti.
– Laadukkaita maalipaikkoja pystyttiin luomaan paljon. Toisessa erässä oltaisiin voitu tehdä aika monta lisämaalia. Oli toki vastustajallakin paikkoja, mutta Tuomas Tokila oli maalissa tänään ilmiömäinen. Tämä oli kaiken kaikkiaan hyvä puolustustaistelu.
Toisen erän Josba vei 2-0 ja johti peliä numeroissa 3-1 aina kolmannen erän lopulle saakka. Ajassa 58,50 ÅIF tuli ilman maalivahtia kuudella viittä vastaan maalin päähän 2-3.
Edessä näytti olevan hankala viimeinen minuutti, mutta se ratkesi nopeasti ajassa 59,16 kun Eetu Lehtiniemi (2+0) teki illan toisen maalinsa tyhjiin niin ikään kahden pisteen illan pelanneet Jere Kaartisen (1+1) syötöstä.
Josbasta maaliteossa onnistui myös loukkaantumisen jälkeen kokoonpanoon palannut Eetu Kuittinen (1+0). Jesse Reijonen (0+1), Juuso Lehtiniemi (0+1) ja Aleksi Matikainen hankkivat syöttöpisteen mieheen.
Tuomas Tokila torjui 12 kertaa ja joensuulaisille tuttu Arttu Puska ÅIF:n veräjän suulla 13 kertaa. Molemmat maalivahdit onnistuivat erinomaisesti.
– Koppi tarttui tänään mukavasti. Peli oli meidän hallussa ja puolustus oli tänään hyvin organistoitu. Missään vaiheessa ÅIF ei päässyt heille tyypillisiin nopeisiin vastaiskuihin, Tokila arvioi.
Kapteeni Juho Väisänen oli helpottunut.
– Aina kun tasaviisikoin päästää vain yhden maalin on pelattu hyvä ottelu. Tasavahvaa tekemistä meiltä läpi pelin. Avauserässä vähän hölmöjä avauksia, mutta niihin löydettiin lääkkeet, Väiski kertasi tapahtumia.
Sipoo on ollut Josballe vaikea vieraspelipaikka aina. Juho muisteli, että joensuulaiset eivät ole kertaakaan voittaneet siellä ainakaan Divarissa.
– Pelattiin nyt tosi fiksusti päädyn kautta eikä annettu niille tilaa. Aiemmin on pyöritty laidoissa ja sitähän ne haluaa, nopeita vastaiskuja.
Josba kohtaa sunnuntaina M-Teamin myöhäisotteussa kello 18.30 alkaen.