Lisää reikiä ja uusi virallinen väri.
Kansainvälinen salibandyliitto on päättänyt uudistaa pelipallot. Tavoitteena uudistuksella on saada peleissä lisää maaleja. Palloihin lisätään ensi kaudeksi kaksi isoa reikää. Myös ensi kevään Play-Offs kierrokselle tulee uutuusväri: pääsiäisen vihreä. Uudistusta on ajanut erityisesti palloteollisuus, sillä pallot saadaan valmistettua vähemmästä muovista.
Pääsarjojen pelit pelataan jatkossa pallolla, joka kantaa tässä vaiheessa nimeä Two-Big-Hole. Ensi kaudeksi kaikki pallot on uusittava. Vanhoilla palloilla ei saa enää pelata, ellei niihin porata entisten 10-mm reikien lisäksi kahta 25-mm reikää, jotka sijoitetaan pallon vastakkaisille sivuille.
Salibandyliiton erikoistutkija Aku-Pekka Rilli:
”Pääsarjojen maalimäärät ovat olleet jo pitkään laskusuunnassa. Yleisö tulee katsomaan nimenomaan maaleja, eikä pelejä, jotka päättyvät 1-1 tai 2-1. Valkoinen tai punainen pallo saattaa erottua katsomoon huonosti. Siksi pirteä vihreä väri.”
Uutta palloa on testattu alasarjan otteluissa kaikessa hiljaisuudessa. Kokemukset ovat olleet hyviä, sillä eräskin peli päättyi 19-15. Selitys maalimäärän lisääntymiselle on Two-Big-Holen lentorata.
Aku-Pekka Rilli jatkaa: ”Maalivahtien on vaikea ennakoida kaukolaukauksien lentorataa. Kaksi uutta isoa reikää pallossa antaa sille spiraalimaisen lentoradan. Maalivahti yrittää torjua ylänurkkavetoa, mutta pallo hurahtaakin alas. Myös kenttäpelaajille uuden pallon virhepomput aiheuttavat hämmennystä. Ja sitten omissa kolisee ja yleisö viihtyy.” alleviivaa lopuksi A-P Rilli.
Kuvassa Two-Big-Holen prototyyppi Areenan parketilla. Lisätietoja voi kysellä Salibandyliiton erikoistutkija Aku-Pekka Rilliltä.