Säbä on Salomiesten juttu

Josban miesten edustusjoukkueen tulokkaisiin kuuluva Juuso Salomies (18) tulee salibandyperheestä. Kuusi vuotta vanhemmat kaksossisaret Juulia ja Emilia pelaavat Josban naisissa. Äiti Katja Salomies vaikuttaa junioreissa joukkueenjohtajana ja toimitsijana, usein myös divaripeleissä. Isä kannustaa kaikkia katsomossa.

  • Siskot pelasivat ensin jalkapalloa. Minä taisin perheessä ensimmäisenä aloittaa salibandyn 6-vuotiaana koulun kerhosta, Juuso muistelee hieman epävarmana.

Valmennuksen työteliääksi ja huolelliseksi harjoittelijaksi kehuma Juuso on saanut paljon peliaikaa heti ensimmäisellä miesten kaudella.

  • Hyvin olen päässyt kokeilemaan miesten vauhtia. Tärkeintä oli päästä kovaan harjoitusrinkiin. Lähdin kauteen maltillisin odotuksin.

Divarissa avausmaali on vielä tekemättä, mutta A-junnujen ykkösdivisioonassa on tullut jo hyvin pisteitä. Salomies pelaakin täydellä voimalla molempia sarjoja. Joskus pelaajia joudutaan jakamaan päällekkäisten pelin vuoksi.

Kova harjoittelu ja divaripelit ovat vieneet osaamista jo selvästi eteenpäin.

  • Pelaan paljon rohkeammin kuin viime kaudella ja uskallan mennä tilanteisiin kovempaa, Juuso pohtii.

A-junioreissa Josballa on tasokas joukkue, jossa on mukana monta tuttua pelikaveria miesten edustusjoukkueesta.

  • Divarijoukkueista en tunne kuin oman ikäisiä pelaajia ja siellä on tullut vastaan paljon vanhempia taitavia yksilöitä. Oma tavoite on pelata joku päivä salibandyliigassa.

Pelipaikaksi on vakiintunut hyökkääjän tontti oikeasta laidasta. Salomiehen vahvuuksia ovat pallollinen peli ja peliäly.

  • Tykkään syöttää ja siirtää palloa. Pitäisi varmaan ruveta myös laukomaan aktiivisemmin.