Ratkaisujen viikonloppu Josballa- vieraaksi tamperelaisjoukkueet

Toiseksi viimeisenä majaileva Josba saa Kontiolahden urheiluhallille lauantaina klo 18.00 vieraakseen Tampereen Ilveksen, joka on sarjataulukon viimeisenä kaksi pistettä Josbaa jäljessä. Ottelusta ei panosta puutu, sillä sarjan viimeinenhän putoaa suoraan 1. divisioonaan ja sen lisäksi toiseksi ja kolmanneksi viimeiset  joutuvat vielä liigakarsintoihin.

Umpisurkean alkukauden jälkeen Josba on saanut ryhtiä tekemiseensä, ja Josban kohdalla kaikki on vielä auki ja omissa käsissä, sillä liigakarsintaviivan yläpuolella oleva Nokian KrP on Josbaa ainoastaan kaksi pistettä edellä (KrP on pelannut ottelun enemmän), kun Josballa on kolme ottelua runkosarjaa jäljellä. Näiden joukkueiden välissä on vielä Josbaa pinnan edellä oleva OLS, jolla on myös kolme matsia väännettävään.

Sunnuntaina Joensuu Areenalle saapuu KooVee, jolla on vielä teoreettiset mahdollisuudet play off- peleihin. Klo 17.00 alkavassa ottelussa nähtäneen myös joensuulaisille tuttuja miehiä, pelaahan KooVeessa mm. Tatu Eronen, Tommi Puustinen sekä Aapo Mutanen.

Molemmissa otteluissa puuttuvat Josbasta pitkäaikaispotilaiden lisäksi Juuso Ojanen, joka potee jalkavammaa. Ojanen pelannee kuitenkin viimeisessä vierasottelussa SSV:tä vastaan ensi viikon perjantaina.

Ilvekseltä puuttuu TOR:n (törkeä ottelurangaistus käytöksestä) saanut pistekunkku Tommi Merto, mutta on varmaa, ettei Ilves helpolla liigapaikastaan luovu. Ilves on tänä vuonna voittanut mm. tamperelaisjoukkueet Classicin ja KooVeen, joten helppoa iltapuhdetta ei Josballe ole tiedossa.

Sarjajärjestelmä on salibandyliigassa sellainen, että tasapisteissä sarjasijoituksen määrittelee maaliero, ei keskinäiset ottelu. Tässä Josba on Ilvestä edellä, mutta selvästi esim.  KrP:tä ja OLS:ia jäljessä.

Tule katsomaan kauden tärkeintä ja kiinnostavinta ottelua Kontiolahdelle lauantaina klo 18. Sitä ennen voit samalla päivälipulla tulla seuraamaan LeBan 2. divisioonapeliä Kuopion Akatemiaa vastaan klo 15.00. Sekä LeBan että Josban juniorit sekä kausi- että VIP-korttilaiset pääsevät otteluihin ilmaiseksi. Toimihenkilöiden jäsenkortit eivät salibandypäivänä kelpaa.

Lauantain otteluita isännöi Ouneva, Medisize sekä Kontiolahden kunta.

Sunnuntain KooVee- ottelun isäntänä klo 17.00 Joensuu Areenalla toimii PunaMusta.