
Kuvateksti: Eetu Kuittinen tasoitti pelin 4-4 kolmannessa erässä. Kuva harjoituksista.
Josba taisteli ansiokkaasti sarjakärki Erä Akatemiaa vastaan Mosa-hallissa, mutta isännät veivät sarjapisteet niukasti ja harmittavalla tavalla 5-4 (1-3,1-0,3-1).
Ottelussa nähtiin hämmästyttävä jäähyn peruuttaminen. Josban Miro Kämäräinen pääsi reunasta läpi ja toinen erotuomari nosti käden pystyyn Erän jäähyn merkiksi. Kaikkien hämmästykseksi toinen tuomari perui jäähyn.
– En ole lähes koko 30-vuotisella salibandyurallani koskaan nähnyt tällaista edes juniorisarjoissa. Erotuomaritarkkailija puolestaan sanoi, ettei ole nähnyt mokomaa koskaan pääsarjatasolla, hämmästeli päävalmentaja Antti Ruokonen erotuomareiden ratkaisua.
– Me käytiin tuomareiden kanssa asiasta pitkä keskustelu yhdessä tarkkailijan kanssa. Jäähyn peruminen on erittäin kohtalokasta. Jos näin toimitaan, pian kaikista jäähyistä aletaan keskustella ja purnata, Ruokonen varoitti.
Ansiokas esitys joukkueelta
Jäähyn peruminen sekoitti arvatenkin Josban keskittymistä ratkaisuhetkillä kolmannessa erässä kun peliaikaa oli jäljellä noin viisi minuuttia.
Josba sai otteluun loistavan startin, kun avauserässä Erän verkko heilui kolme kertaa. Toinen erä oli tasaisempi ja kolmanteen erään lähdettiin joensuulaisten 2-3 johdossa.
– Peli oli meillä hyvin hallussa ja tämä oli joukkueeltä ehjä esitys. Olisimme ansainneet tästä ainakin pisteen tai jopa kaksi.Tällä esityksellä kelpaa kuitenkin mennä eteenpäin, Ruokonen kiitteli omiaan.
Kolmannessa erässä oli liikaa eksotiikkaa. Jäähysekoilun lisäksi yksi Erän maali syntyi rikkinäisellä pallolla. Maalivahti Jesse Huurrekorpi ehti huutaa tuomarille pallon rikkoutumisesta, mutta siihen ei reagoitu.
Peli oli vielä tasan 4-4 kolmannen erän puolivälissä. Erän voittomaali syntyi ajassa 53 minuuttia joukkueiden pelatessa tasavajaalla. Loppuminuutit Josba yritti tasoitusta ilman maalivahtia siinä kuitenkaan onnistumatta.
Viikkojen harjoitustauko edessä
Huurrekorpi torjui ottelussa 14 kertaa ja Erän Ville Riipinen 18 kertaa, joista peräti 10 viimeisessä erässä. Joten kyllä Josballa tekopaikkoja oli riittävästi.
Josban maalintekijät olivat Aleksi Ahokas (1+1),Eetu Sorvali (1+0), Eetu Kuittinen (1+) ja Jesse Reijonen (1+0). Niklas Räty syötti kaksi maalia (0+2) ja Aapo Hämäläinen yhden (0+1).
Josballa on nyt edessään peräti kolmen viikon ottelutauko. Joukkueella on runkosarjassa jäljellä vielä viisi kotiottelua helmi- maaliskuussa.
Divari jatkuu erittäin tasaisena. Josba kipusi viikonlopun jälkeen ja tammikuun voitoilla pudotuspeliviivalle sijalle kahdeksan.