Divarikausi 2016-2017 alkaa NYT. Parhaiten kauteen pääsee kiinni saapumalla perjantaina Areenalla kello 18 alkavaan paikallisderbyyn Josba-LeBa.
Pukeutumalla punaiseen paitaan sekä kausikorttilaiset että kertalipun ostaneet pääsevät Areenan keskikatsomon alaosaan niin kauan kuin paikkoja riittää. Josban fanikatsomon yläosa on varattu RED-yrityskausikortin haltijoille.
RED -kortin hinta on 160 euroa ja sillä pääsee kaikkiin Josban kotiotteluihin, myös mahdollisiin jatkopeleihin. Kortti oikeuttaa sisäänpääsyyn myös Suomen cupin otteluihin.
Tavallisen kausikortin hinta 100 euroa ja sillä on pääsy kaikkiin Josban runkosarjan kotiotteluihin sekä Suomen Cup-otteluihin.
Erätauko-ohjelma laajenee
Josban edustusjokkueen kotiotteluiden erätauko-ohjelma uudistuu merkittävästi alkavalla kaudella. Kaikissa kotipeleissä esiintyy joku paikallinen seura Josban oman junioritoiminnan lisäksi.
Josba-LeBa ottelun ensimmäisellä erätauolla esitellään tyttöjen D-junnut ja 2003-syntyneet poikajunnut.
Kotijoukkueen esittelyssä ja kentälletulossa sekä toisella erätauolla esiintyy JoenVolin junnujoukkue JVC Bullets.
Josban kahvio palvelee yleisöä Areenan kakkoskerroksessa.