
Elias Ikonen pääsi pisteille viikonlopun molempina pelipäivinä.
Josban tuplaviikonloppu kotona oli onnistunut. Vastassa oli kaksi sarjan kärkikastin joukkuetta ja mukaan lähti kolme pistettä. Turkua vastaan pelattiin lauantaina erittäin hyvin ja mallikkaasti myös Nurmoa vastaan sunnuntaina, vaikka siitä ei pisteitä saatukaan.
- Pelillisesti tämä oli kauden paras viikonloppu. Kun harjoiteltiin hyvin, niin myös pelattiin hyvin. Edessä on seuraavaksi loppukauden kannalta erittäin tärkeitä pelejä, linjasi valmennusjohto.
Nurmoa vastaan Aleksi Matikainen (1+0) jatkoi sunnuntaina siitä mihin Turkua vastaan lauantaina lopetti. Josba 1-0 johtoon Jesse Reijosen (0+2) jäätävästä passista. Mutta sitten ote lipsahti vieraille. Lopulta avauserässä mätettiin peräti seitsemän maalia.
- Vastustaja pääsi rusikoimaan maalin edestä muutamia helppoja maaleja. Olisi tarvittu tänään lisää huolellisuutta, valmennus harmitteli.
Avauserässä osuivat vielä Aapo Hämäläinen (1+0) ja kapteeni Juho Väisänen (1+0). Erätauolle mentiin Jymyn 3-4 johdossa.
Toinen erä pelattiin tasan 1-1. Josba sai rankkarin, mutta siitä Matikainen ei onnistunut. Sen sijaan Henrik Kinnunen (1+0) onnistui ja toiselle erätauolle mentiin 4-5 numeroista.
Kolmas erä alkoi kotijoukkueelta haparoiden ja nurmolaiset karkasivat kahdella maalilla 4-7 johtoon jo neljässä minuutissa.
Loppuerä olikin sitten Josban hallussa, mutta vain Otso Tornberg (1+1) onnistui maalinteossa 57. minuutilla kun kotijoukkue haki kavennusta ilman maalivahtia. Tähänkin maaliin millintarkka passi tuli Reijosen kädestä.
Josba onnistui rakentamaan ottelussa todella runsaasti hyviä maalipaikkoja. Läpiajojakin oli useita, mutta viimeistelyssä oli toivomisen varaa.
- Mielestäni oli meiltä jotenkin vaisu esitys. Tiedettiin, että vastustaja tulee tänään kovaa päälle, mutta me pelattiin välillä huolimattomasti, Matikainen pohti kriittisenä.
Elias Ikonen (0+1) pääsi syöttöpisteille, ja niinpä kotijoukkueen kaikki pisteet kertyivät tänään Josban konkariosastolle.
Josba peluutti molempia maalivahteja. Veikka Forsströmille kirjatiin neljä ja Jesse Huurrekorvelle 14 torjuntaa. Jymyn Roope Mutka piti joukkuettaan pystyssä 21 torjunnalla.
Viikonlopun sarjakierroksen jälkeen Josba on kahdeksantena 28 pisteellä ja kiinni pudotuspelipaikassa. Viivan alla sinne kärkkyy toki muitakin joukkueita. Pelit jatkuvat helmikuun alussa tuplaviikonlopulla vieraissa.