Otteluraportti: Koovee – Josba

Ai ai. Surullista ja raskaan oloista oli taapertaminen tänään. Kulunut sanonta väittää, että jalat ovat jääneet bussiin pitkän ajomatkan jäljiltä. Jotain tänään oli bussiin jäänyt. Ei ehkä niinkään jalat, vaan oma pää ja viimeistelytaito.
Ensimmäisen erän puoliväliin mennessä oli maalipuiden väliin osuttu jo viisi kertaa. Omien toimesta maalisaraketta kaunistelivat Reijosen Jesse ja Puskan Perttu. Sen jälkeen tahtipuikkoon tarttui Kooveen Henri Mäenpää, joka pisteli hattutempun jo pelin ensimmäisessä erässä. Yhteensä Mäenpää osui neljä kertaa ja pokkasikin Veikkauksen kultaisen mitalin ottelusta, täysin ansaitusti.
Toisen erän alussa kotijoukkue siirtyi jo 6-2 johtoon, jonka jälkeen Josbakin heräsi. Nurmelan Jaken kahdella osumalla ja Reijosen Jepan illan toisella, punanutut nousivat jo maalin päähän. Eipä aikaakaan kun kotijoukkue latoi taululle kolme seuraavaa maalia, ja oli jo tavoittamattoman tuntuisessa neljän maalin johdossa lukemin 9-5.
Kolmannesssa erässä tehtiin maaleja lähes vuorotahtiin ja Josba intoutui pelaamaan omalla tasollaan pitkän tovin. Ainoa, mikä jäi tänään puuttumaan oli terävyys maalipaikoissa. Siinä missä Henri Mäenpää paikoistaan neljä niittasi, joensuulaiset lähinnä niiailivat vastustajan maalilla.
Pelistä jäi käteen yksi positiivinen seikka ja yksi selviö. Selviö oli kolmannen erän voitto lukemin 3-2 ja positiivista Juvosen Samun ensimmäinen liigamaali. Nuoriso esiintyi muutenkin positiivisesti heti vastuuta saatuaan.
Päävalmentajan mietteitä lyhyesti. ”Peli hävittiin henkilökohtaisiin virheisiin. Vastustajan pelityyli ei yllättänyt millään tavalla, ensimmäisessä sarjapelissä oli sama ongelma. Vaikea sanoa, onko se valmennuksellinen vai harjoituksellinen ongelma. Pistää mietityttämään paljon.”
”Kiva, että tuli onnistuminen heti ensimmäisessä pelissä jossa pääsin pelaavaan kokoonpanoon. Voitokkaassa ottelussa olisin toki mieluummin maalini tehnyt”, kertoili Samu Juvonen pelin jälkeen.
”Ketuttaa hävitä peli omiin virheisiin”, toteaa lakonisesti Josban tuplapelaaja Mikko Hallikainen.
Kaikkinensa pelistä ei jälkipolville paljon kerrottavaa jäänyt. Kahdessa pelissä 18 maalia omiin laittaa tosiaan miettimään.