
Kauden toisessa ottelussaan Josban edustus kohtaa tamperelaisen Kooveen. Areenalla klo 17 alkava ottelu on tärkeä molemmille, sillä joukkueet ovat molemmat rankattu ennakkokaavailuissa tasaiseen keskikastiin. Tule seuraamaan kuinka käy.
Ennakkoasetelma:
Mielenkiintoisen pelistä tekee se, että Josban Tommi Puustisen, Tatu Erosen ja Aapo Mutasen viime kauden pelipaikka oli juuri tuossa samaisessa seurassa. Koovee olikin liigan siirtomarkkinoiden suurin häviäjä, kun se menetti runkomiehiään myös muihin liigaseuroihin ja sai paikkaajia alasarjoista ja omista junioreista. Nuoressa joukkueessa on kuitenkin sen verran potentiaalia, että helppoa peliä tämän iltaisesta koitoksesta on turha odottaa. Kahden vuoden takaisesta pronssijoukkueesta jäljellä on kahdeksan pelaaja, hyökkääjät Eemeli Salin ja Mikko Immonen etupäässä. Kooveen ykkösvahti Joni Järviö kuuluu nuoresta iästään (21 v.) huolimatta liigan parhaimpiin veskoihin ja miehellä on näyttöjän myös A-maajoukkueesta
Joukkue on aloittanut kauden kahdella tappiolla liigan kärkiporukoista: ensin Happeeta vastaan 2-6, sitten niukka tappio paikallisvastustaja Classicista 9-12. Kausiennakoissa tamperelaisia on pidetty yhtenä suurimmista putoajaehdokkaista, joten joku saattaisi sanoa Josban lähtevän peliin ennakkosuosikkina. Todellisuus kuitenkin nähdään vasta paikan päällä Areenalla.
Seuraa heitä:
Kooveesta huomio kannattaa ehdottomasti kiinnittää pitkästä loukkaantumisesta hiljalleen kuntoutuvaan Mikko Immoseen. 94-ikäluokan valtakunnalliseen parhaimmistoon kuuluva Immonen on luontainen maalintekijä ja omaa käsittämättömän hyvän vedon. Josban puolustus saakin olla erityisen tarkkana miehen kanssa mikäli hän pystyy pelaamaan täysipainoisesti.
Kotijoukkueesta huomio täytyy kiinnittää toiseen pitkästä loukkaantumisesta toipujaan, Tatu Eroseen. Kaksi harjoituspeliä 3+0 tehoilla pelannut Eronen hinkui pelihaluja jo viime viikonlopun otteluun, mutta ei saanut vielä pelata karenssin vuoksi. ”Röse” kykenee olemaan parhaimmillaan niin kova luu tehotilastoissa, että maalin tai useamman mahdollisuutta ei kannata sulkea pois tänäänkään.
Huomioitavaa:
Liigan tulospalvelu ei ole vieläkään täydessä toiminnassa, joten Twitter on edelleen hyvin varteenotettava vaihtoehto otteluseurannassa. Muistakaa siis hashtagit #sbliiga, #salibandy sekä pelaavat joukkueet @josbafloorball ja @kooveeM1. Twitter-seuranta saadaan tänään ainakin Josbalta, joten ei haittaa vaikka et paikalle fyysisesti pääsisikään.