Naisten alkulohko päätökseen sunnuntaina: panoksena lohkovoitto

Josban naisten edustusjoukkueen 2.divisioonan alkulohko päättyy sunnuntaina Joensuussa. Josba ja kuopiolainen SB Welhot ovat varmistaneet paikkansa jatkokarsintoihin jo ennen sunnuntain pelejä, mutta jatkokarsintoihin on jaossa paremmalle joukkueelle yksi lisäpiste, joten panosta riittää molemmilla joukkueilla vielä sunnuntaina. Liikuntakeskus Energyllä pelattavassa Tuupovaaran Urheilijoiden emännöimässä turnauksessa Josba kohtaa klo 10 TuuU:n ja klo 12 iisalmelaisen Ulman. Josba johtaa sarjaa yhden pisteen erolla kuopiolaisiin SB Welhoihin ja TuuU vaanii kahden pisteen päässä. Lohkovoitto on siis Josban omissa käsissä sunnuntaina. Josba on pystynyt kärkisijastaan huolimatta ottamaan kauden aikana vain kahdessa turnauksessa kuudesta täyden pistepotin, joten lohkovoitto tulee olemaan kovan työn takana. Sarjataulukon ja jatkopaikkojen suhteen tärkeä huomioitava seikka on se, että TuuU on ilmoittanut kauden alussa, ettei lähde jatkokarsintoihin jos joukkue sijoittuu kahden parhaan joukkoon. Tämän vuoksi Josban ja Welhojen jatkopaikka on varmistunut, vaikka TuuU pystyy nousemaan vielä lohkon voittajaksi.

Sarjatilanne ennen viimeisiä pelejä:

1

Josba

13

8

4

1

52

30

22

20

2

SB Welhot

13

8

3

2

55

36

19

19

3

TuuU

13

8

2

3

52

46

6

18

4

JorJy

13

4

4

5

52

55

-3

12

5

Ulma

13

3

2

8

40

52

-12

8

6

SB Welhot II

13

0

1

12

32

64

-32

1

Sarjan tilastot: http://floorball.fi/tulokset/#/sarja/naisten-2-divisioona-sk-n2d-06/1373

Sunnuntaipäivä alkaa Josban ja TuuU:n välisellä paikalliskamppailulla klo 10. Kauden avauskohtaamisessa Josba voitti TuuU:n 6-1, mutta edellisessä Joensuun turnauksessa joukkueet pelasivat 2-2-tasapelin. TuuU:n kokoonpano on aina pieni arvoitus ennen pelejä, mutta odotettavissa on joka tapauksessa tiukka taistelu kauden viimeisistä sarjapisteistä. Josballa on tällä hetkellä loukkaantumishuolia, mutta siitäkin huolimatta Josbalta löytyy ratkaisuvoimaa kaikista kentällisistä. Josban maalintekotehokkuus on ollut kauden aikana peleissä vaihtelevalla tasolla, vaikka maalintekopaikkoja on pystytty luomaan kauden jokaisessa ottelussa riittävästi. Sen vuoksi toivotaan, että sunnuntaina tehokkuus on jälleen hyvällä tasolla.

Iisalmelainen Ulma oli viime kaudella Savon-Karjalan lohkon ykkönen ja eteni jatkokarsinnoissakin toiseen vaiheeseen, mutta tämä kausi on ollut Ulmalle todellista kärsimysnäytelmää. Ulma on pelannut ajoittain mallikkaasti, mutta pisteet ovat silti karanneet muille joukkueille ja Ulma onkin perimässä Josban viime kauden paikan putoamiskarsinnoissa. Ulmalla riittänee kuitenkin nälkää vielä sunnuntain peleihin ja Josban täytyy pystyä pelaamaan ehjä peli Ulmaa vastaan jos voitto halutaan ottelusta saada. Kauden aiemmat kohtaamiset ovat päättyneet Josban voittoihin lukemin 7-2 ja 4-3.

Suvi Kuivisto on ollut kauden aikana tehokkaalla päällä.
Suvi Kuivisto on ollut kauden aikana tehokkaalla pelipäällä (9+6).

Josban kokoonpano on elänyt moneen suuntaan kauden aikana ja harmittavia poissaoloja on tullut eteen kauden loppupuolella: Satu Kärnän kausi päättyi tammikuussa kotiturnauksessa ja Saara Pölönen ei ole päässyt vieläkään pelaamaan yhtään ottelua koko kauden aikana. Joukkueen varakapteeni Heidi Suomalainen ei ole vielä pelikunnossa edellisturnauksen loukkaantumisen jäljiltä. Ettei joukkue pääsisi liian helpolla niin Riina Pajarinen loukkaantui vielä perjantaina ennen pelejä ja on poissa ainakin sunnuntain peleistä. Tähän kun lisätään koko kevätkauden vaihto-opiskelujen vuoksi poissaolevan Alysha Sandholmin panoksen puuttuminen niin voi todeta, että paremminkin voisi asiat kokoonpanon osalta olla. Loukkaantumiset ja poissaolot kuuluvat kuitenkin urheiluun ja joukkueesta löytyy laadukkaita pelaajia näistäkin poissaoloista huolimatta, joten hätä ei ole niin suuri kuin se voisi olla.

Josba sai lievitystä loukkaantumishuoliinsa alkuviikolla, kun lähes koko kauden joukkueen treeniringissä ”stunttipelaajana” ollut Minna Ikävalko liittyi joukkueen kokoonpanoon. Minnalla on takana muutama välivuosi salibandysta. Minna pelasi edellisen kerran naisten 1.divisioonaa SB Vantaan riveissä kaudella 2013-2014 ja Minnan tilillä on nuoruusvuosilta nuorten SM-pronssia SB-Pron paidassa sekä viime keväältä opiskelijoiden SM-pronssia JANOn paidassa. Minnalle on luvassa heti paljon vastuuta debyyttiotteluissaan sunnuntaina.

Minna pääsi kokoonpanoon tiistaina harkkamatsissa ja avasi siinä heti pistetilinsä (0+1).
Minna (kuvassa oikealla) pelasi jo tiistaina harkkamatsissa ja avasi heti pistetilinsä (0+1).

Josban kannalta tilanne on kutkuttava, mutta toisaalta yksinkertainen: kaksi voittoa varmistaa lohkovoiton ja yhden lisäpisteen jatkokarsintoihin. Jos pisteitä menetetään niin SB Welhojen pelit TuuU:ta ja Joroisten Jyskettä vastaan ratkaisevat Josban lohkovoiton kohtalon. Welhot saavat jatkokarsintaan yhden lisäpisteen jos Welhot saa vähintään yhden pisteen Josbaa enemmän sunnuntaina. TuuU voi myöskin voittaa koko lohkon, mutta jatkokarsintapaikkaan TuuU:n mahdollinen lohkovoitto ei siis vaikuta. Niin yksinkertaista, mutta silti osittain sekavaa: sellaista on Savo-Karjalan salibandy. 

Sunnuntain otteluohjelma:

10.00 Josba – TuuU
11.00 SB Welhot II – JorJy
12.00 Josba – Ulma
13.00 SB Welhot – JorJy
14.00 Ulma – SB Welhot II
15.00 SB Welhot – TuuU

Tervetuloa katsomaan tätä kaikkea livenä klo 10 alkaen sunnuntaina! 🙂