Naisten 2.joukkueen viides turnaus

Josba II – LeBa II

Josban naisten kakkosjoukkue palasi joululomilta kaukaloon tammikuun 10. päivä Varkaudessa pelatussa turnauksessa. Viikonlopun otteluissa vastaan tulivat tutut naapurit LeBa II sekä OuPa.

Ensimmäisen ottelun LeBaa vastaan Josba aloitti heikosti. Pitkä joululoma näkyi pelissä, ja LeBa hallitsikin melko selkeästi peliä ensimmäiset kaksi erää. Kolmannessa erässä Josba sai pelinsä paremmin käyntiin, mutta loppukiri ei onnistunut halutulla tavalla. Josban ainokaisen maalin teki Marika ottelun viimeisellä minuutilla. Tämän jälkeen toista maalia haettiin kuudella kenttäpelaajalla, mutta LeBa onnistui viimeistelemään loppulukemiksi 5-1 iskemällä pallon tyhjiin vain muutama sekunti ennen summeria.

 

OuPa – Josba II

Toiseen otteluunsa Josba lähti vauhdilla ja ottelu näytti tasaväkiseltä ensimmäisten kahden erän aikana. OuPa teki ensimmäisessä erässä yhden maalin, mutta Josba kuittasi tämän toisen erän alussa, kun Pinja tasoitti pelin Juulian syötöstä. Kuitenkin OuPa siirtyi uudelleen johtoon erän puolivälissä.

Kolmannessa erässä väsy alkoi kuitenkin painaa, jolloin OuPa onnistui vielä maalin teossa kahdesti Sailan hienoista torjunnoista huolimatta. Loppulukemiksi jäivät 4-1.

Pelit jatkuvat 24.1. Kuopiossa, jolloin Josballa on revanssin paikka, kun vastaan asettuvat samat joukkueet.

 

-Noora Nieminen (oikea laitahyökkääjä – maalivahti.)