Matikainen ratkaisi jatkoajalla

Aleksi Matikainen ratkaisi voiton Josballe. Tiikereiden parhaana palkittiin kovat tehot iskenyt Joakim Lund.

Joensuu Areenassa nähtiin lauantai-iltana maalikarkelot, kun Josba kohtasi Divarissa Tikkurilan Tiikerit. Yleisölle tarjottiin peräti 21 maalia. Josba punnersi lopulta 11-10 (3-4,3-4,4-2,1-0) voiton jatkoajalla.

– Erikoinen peli. Valmennuksessa korostimme ennakkoon, että tämä on joukkueelle tärkeä peli ja paineistus näkyi joukkueen otteissa ylipelaamisena, valmentaja Mika Muukkonen arvioi.

Ottelussa painettiin kolme erää pallon perässä kenttää päästä päähän. Tiikerien valmennusjohto manaili omia virheitä ja alakerran vuotamista.

– Näin on meille käynyt monessa muussakin pelissä vaikka sitä on yritetty saada kuntoon. Josba oli parempi kaksinkamppailuissa, valmentaja Miro Mäkelä sanoi.

Muukkonen muistutti, että tärkeitä pelejä on kauden aikana merkattava ja joukkueen on kasvettava niiden edessä.

– Nyt tunnetila oli korkealla, ylilataus näkyi otteissa ja välillä oli hyvinkin sekavaa.

Tehot 4+1 paukuttanut Tiikereiden Tomi Palin ei ollut tyytyväinen joukkueen esitykseen.

– Josba piti palloa selvästi meitä enemmän ja saatiin tuurilla muutama maali varsinkin toisessa erässä, Palin ruoski joukkuettaan.

Josban parhaana palkittu Aleksi Matikainen (3+0) myönsi, että tunteet nousivat välillä liikaa pintaan.

– Sorruttiin länkyttämään tuomareille ja penkillä omillekin. Keskityimme aivan vääriin asioihin. Siinä tuli turhia jäähyjäkin. Kolmannessa erässä pystyimme hyvin nousemaan ja väkisin tasoihin, Aleksi kertasi.

Ottelu eteni käytännössä tasanumeroissa koko ajan vuoron perään maaleja tehden. Josba oli kuitenkin lähinnä se joka tuli aina perästä tasoihin. Tiikerit rankaisi Josban neljästä jäähystä peräti kolme kertaa kovalla prosentilla. Josba onnistui ylivoimalla kerran.

Kolmanteen erään lähdettiin Tiikereiden johtaessa 6-8. Josban peli parani ja isännät tulivat ensin 8-8, sitten 9-9 ja lopulta Niklas Rädyn (2+1) suorasta vaparivedosta 10-10 tasoihin.

Jatkoajalla Matikainen onnistui ajassa 62,35 ja Josba otti kaksi pistettä.

Josba pommitti ansiokkaasti vieraiden maalivahtia ja puolenkymmentä vetoa sujahti vain senttien päästä ohi. Tiikereiden maalilla Mikko Sjöholm joutui torjumaan 25 kertaa. Josballe kertyi 18 torjuntaa. Tuomas Tokila torjui yhdeksän kertaa, mutta tuli maaliltaan pois toisen erän puolivälissä. Veikka Forsström torjui puolet ottelusta ja koppeja kertyi myös yhdeksän.

Josban muut maalintekijät olivat Teemu Tuhkanen (2+1), Antti Juvonen (1+1), Eetu Lehtiniemi (1+1), Veeti Naakka (1+0) ja Miika Kosonen (1+0).

Syöttöpisteille nousivat vielä Santtu Siponen (0+2), Jere Kaartinen (0+2) ja Juuso Lehtiniemi (0+1).

Divari jatkuu erittäin tasaisena. Josballa on 11 pistettä seitsemästä ottelusta. Sijoilla 4-11 on kahdeksan joukkuetta kahden pisteen sisällä.

Josba kohtaa sunnuntaina kotihallissa Rangersit Kirkkonummelta kello 17.00.