M3D: Iisalmessa 17.12 lauantaina

Josba junioreiden ”farmiporukka”, joka koostuu pääsääntöisesti B junioreista vieraili Iisalmessa pelaamassa miesten kolmosta. Vastassa olivat Vuorelan Veikot ja Rökäletappio.

Väännettiin oikeastaan ensimmäistä kertaa vähään aikaan tasaväkiset matsit kolmosdivarissa, jossa osittain tuuripompuillakin oli meille kohtalokkaat seuraukset. Maalin tappiohin ei yleensä olla tyytyväisiä, mutta nyt täytyy sanoa, että nuoret näyttivät välillä mallia vanhemmille äijille, miten hyökkäyksiä käännetään, joista seurasi toinen toistaan näyttävämpiä maaleja. Harmittavasti emme saaneet jälkimmäisessä ottelussa hyödynnettyä myöskään 5 min ylivoimaa, jolla olisi pitänyt saada RT:n ”niskat” taitettua.

Ensimmäisen ottelun hahmona viiletti uusi hyökkäysvitja (pappaketju, CoachJami, juuso ja Sane), joka loi erittäin paljon vaarallisia tilanteita Veikkojen maalille. Toisen ottelun hahmoina olivat kakkosketjun B junnut, jossa pappaketjun jalat alkoivat jo hieman painaa. 😉

Ei olisi ollut vääryys saada pinna, jos kaksi noista peleistä, mutta kasvatetaan nälkää vielä seuraavaan turneeseen.

Ottelutapahtumat:

Josba – Veikot

Josba – RT

Rökäletappion sivuille ottelun juttuun:
RT edustuksen värikästä sanan säilää, mutta kannattaa lukea myös huikea ennakko