
Kuvateksti: Markus Otronen yrittää kuntoutua runkosarjan huipennukseen.
Josban edustusjoukkueessa ikänestorin titteliä kantava Markus Otronen (28) kokee, että ei ole pystynyt esittämään parasta peliä vielä kummallakaan divarikaudella.
– Ensin poksahti takareisi viimeisessä harkkapelissä kesällä 2015 ja koko viime kaudesta jäi huono maku. Viime kesä oli muuten vaikea ja nyt kantapäävamma on haitannut jo kuukausia, Otronen luettelee.
Arvata saattaa, että loukkaantumiskierre harmittaa miestä. Norjan liigassa vuoden pelannut Make haluaisi pystyä parempaan.
– Norjan tuliaiset ovat vielä esittelemättä. Siellä sai pelata mielin määrin ja se kasvatti ainakin pelirohkeutta.
Kantapäävamman kesto on vielä arvoitus. Nilkkaan asti säteilevä vamma syntyi vaivihkaa ja paheni peli peliltä. Joulukuun puolivälistä alkaen se esti juoksemisen ja samalla harjoittelun kokonaan.
Helmikuun ensimmäisenä päivänä Make pääsi lajiharjoituksiin varovaisesti kokeilemaan.
– Tämä taitaa olla se Timo Jutilan kuuluisa nilkkatulehdus, Otronen nauraa jo kohtalolleen.
Vanhakin pysyy tuoreena
Josban edustusjoukkueesta puhutaan juniorijoukkueena. Nestori Otrosta se ei haittaa.
– Enpä ole sillä tavalla asiaa edes miettinyt. Ei se minua häiritse, mutta tietenkin ikäisiäni on joukkueessa vähemmän.
Kovan utelun jälkeen Make suostuu tunnustamaan, että joskus ”junnujen” korkeat energiatasot ottavat kupoliin.
– Onhan siellä reissuilla bussissa jatkuva hälinä. Itse on oppinut jo rauhoittumaan ja arvostaa hiljaisuuttakin, Otronen muotoilee diplomaattisesti.
Kun joukkueen keski-ikä on kahdenkympin hujakoilla, vanhempikin mies tuntee porukassa nuortuvansa.
– Joo, kyllä minä pidän itseäni vielä nuorena miehenä. Iän huomaa lähinnä siitä, että paikkoja kolottaa enemmän kuin nuorempana.
Tähtäimessä rakennusala
Otronen mietti Norjaan lähtöä pitkään ja kynnys oli aluksi korkealla. Pelit Nor 92 -liigajoukkueessa luistivat kuitenkin hyvin.
– Kielitaito riitti ja kehittyi. Paljon oli merkitystä tietysti sillä, että Joona Gröhn oli Joensuusta mukana ja kämppäkaverina.
Salibandyn lisäksi Otronen keskittyy toista vuotta rakennusinsinöörin opintoihin Karelia ammattikorkeakoulussa. Takana on jo kirvesmies-rakennusmies -tutkinto ammattikoulusta ja muutaman vuoden työura.