Eilen pelattu ottelu Josban ja tuoreen farmijoukkue LeBan välillä oli hyvä tasoinen vääntö. Leveällä ja laadukkaalla rosterilla mukana olleet kontiolahtelaiset taistelivat tasaväkisesti pelin puoliväliin asti, jonka jälkeen jalka alkoi selkeästi painamaan. Tämä Jälkeen Josba menikin menojaan ja lopussa taululla näkyivät murskalukemat 3-11.
Pelin kulku:
Ottelun ensimmäinen erä lähti liikkeelle aaltoillen Josban luodessa paremmat paikat. Jesse Reijonen siirsi joensuulaiset johtoon jo kolmannella minuutilla läpijuoksun jälkeen. Myöhemmin erässä Reijonen vielä syötti Petri Väänäsen harjoituspelikauden avausmaalin. Ensimmäiselle tauolle mentiin siis Josban 0-2 johdossa.
Ensimmäisen erän lopussa alkanut ylivoima ei tuottanut toisen erän alussa tulosta. Sen sijaan siitä toivuttuaan LeBa tuli nopeaan tahtiin tasoihin muutaman huolimattomuusvirheen vuoksi. Ei kuitenkaan aikaakaan, kun alkoi jälleen Perttu Puska-show. Kapteeni-Puska iski nopeaan tahtiin kaksi maalia ja nosti Josban jälleen johtoon. Erän lopussa vielä ensimmäistä harjoitusotteluaan pelannut Tatu Eronen pääsi jälleen maalin makuun Mikael Ahposen syötöstä. Vain kaksi sekuntia ennen erän loppua Mikko Hallikainen iski lukemiksi jo 2-6.
Kolmannen erän alun kavennusmaalin jälkeen LeBan eväät näyttivät syödyiltä. Josbalaiset alkoivat viemään farmijoukkueettaan jalalla vasemmalta ja oikealta. Josba iski nopeaan tahtiin vielä viisi maalia ja näin saatiin loppulukemiksi 3-11.
Päivän säväyttäjä:
Vähälle peliajalle aiemmin jäänyt Ville Laasonen oli pirteä näky kentällä. Päästyään kolmosketjun sentteriksi (Ahposen ja Erosen väliin) toisen erän puolessa välissä, kentällisen peli piristyi huomattavasti. Laasonen palkittiinkin viimeisessä erässä kahdella syöttöpisteellä hänen syöttäessään kummatkin ketjukaverinsa kertaalleen maalintekoon. Myös Josba-debyyttinsä tehnyt maalivahti Jarmo Väyrynen oli tikissä toista seuraansa vastaan. Hän pääsi myös esittelemään hyvää heittokättään syöttäessään Matikaisen maalintekoon kolmannen erän alkupuolella.
Kuvia ottelusta Josban blogissa.
Tehot:
Perttu Puska 3+1
Jesse Reijonen 1+2
Tatu Eronen 2+0
Petri Väänänen 1+1
Mikael Ahponen 1+1
Ville Laasonen 0+2
Tomi Lautanen 0+2
Mikko Hallikainen 1+0
Aleksi Matikainen 1+0
Tatu Könönen 1+0
Jarmo Väyrynen 0+1
Harjoitusotteluiden pistepörssi (8 ottelua):
Tatu Könönen 8+5=13
Aleksi Matikainen 5+6=11
Mikko Hallikainen 5+6=11
Perttu Puska 8+2=10
Jiri Tikkanen 3+3=6
Mikael Ahponen 3+3=6
Jesse Reijonen 3+3=6
Petri Väänänen 1+4=5
Tomi Lautanen 1+3=4
Markus Otronen 3+0=3
Ville Laasonen 0+3=3
Tatu Eronen 2+0=2
Tommi Puustinen 1+1=2
Miro Kämäräinen 1+0=1
Jarmo Väyrynen 0+1=1