
Kuvateksti: Josba esiintyi kotihallissa viimeisen kerran tänä syksynä.
Josban viimeinen divaripeli tällä kaudella kotihallissa ei tuottanut pisteitä. Vieraaksi saapunut SB Welhot oli selvästi parempi maalein 3-8 (1-3,1-4,1-1).
– Parempi voitti. Tehtiin liikaa virheitä ja hävittiin kaksinkamppailut varsinkin kahdessa ensimmäisessä erässä, tiivisti päävalmentaja Antti Ruokonen.
Erityisesti hyökkäyspäässä Welhojen puolustusta vastaan Josballa oli vaikeuksia.
– Olisi kiva ollut pelata tämä peli, mutta ei saatu missään vaiheessa rutistusta aikaiseksi, Ruokonen harmitteli.
Josbaa on vaivannut myös tehottomuus koko syksyn. Salibandypelejä harvoin voittaa kolmella tai neljällä tehdyllä maalilla.
– Ketsuppipullo ei ole auennut vielä. Toivon, että löydämme rennomman otteen ja onnistumisia alkaa tulla.
Ruokonen korosti mediatilaisuudessa, että joukkueessa on ainakin puolenkymmentä puolikuntoista miestä jotka kamppailevat koko ajan vammojen kanssa.
– Lisäksi meillä on jouluun asti intissä monta pelaajaa. On ollut tosi rikkinäinen syksy.
Welhojen valmennusjohto arvioi, että se pelasi Joensuussa Josbaa vastaan kauden parhaan pelinsä. Otteluun saatiin lisälatausta paikalliskohtaamisesta ja tuttujen miesten keskinäisestä väännöstä.Ottelua seurasi reilusti yli 400 katsojaa mikä on kauden parhaita yleisömääriä.
Josban tehokkain oli Miro Kämäräinen (1+1). Muut pistemiehet olivat Jesse Reijonen (1+0), Eetu Lehtiniemi (1+0), Aapo Hämäläinen (0+1) ja Ville Laasonen (0+1).
Josban parhaana palkittiin maalivahti Jesse Huurrekorpi, joka tuli veräjän suulle hieman ennen ottelun puoliväliä. Jesse torjui 15 kertaa ja maalissa aloittanut Tuomas Tokila kahdeksan kertaa.
Josballa on seuraavaksi edessä raskas yhdeksän ottelun vieraspeliputki. Vapaan viikonlopun jälkeen on edessä kaksi tärkeätä tuplaviikonloppua ensin Pohjanmaalla Vaasa ja Blue Fox ja sitten Turku ja Loviisa.