Kotiturnaus: kaksi voittoa, maalin tappio – ja jatkopaikka

Kuvateksti: Santeri Niemeläinen pääsi tehopisteille jokaisessa kolmessa ottelussa.
Josba J keräsi A-junioireiden 1. divisioonan kotiturnauksesta sunnuntaina kaksi voittoa ja maalin tappion. Päivä oli merkityksellinen Savo-Karjalan alkusarjan osalta.

– Lohkon ykköspaikka todennäköisesti menetettiin, mutta samalla varmistui kuitenkin 2. sija ja pääsy välikarsintaan. Kaksi voittoa tänään varmisti, että Josba on lohkon kakkonen vaikka yksi turnaus on vielä kokonaan pelaamatta, laski päävalmentaja Jami Huhtala päivän antia.

 

Tappio Welhoille harmitti
Savo-Karjalan lohkon herruudesta käytiin Energy Liikuntakeskuksella kova vääntö kotiturnauksen toisessa ottelussa, mutta SB Welhot oli maalin parempi. Vauhdikas vääntö päättyi vieraiden 4-3 voittoon ( 2-2,2-0,0-1)

– Tiukka maalin peli. Puskettiin palloa liikaa ja vastustaja sai keskialueella riistoja ja niistä vastaiskumaaleja, harmitteli Huhtala.

– Me jouduttiin kasaamaan tähän uusia ketjuja, jotka eivät ole pelanneet keskenään viime aikoina juuri tuossa kokoonpanossa. Se saattoi vaikuttaa hieman keskittymiseen.

Josba pystyi luomaan valtavasti tekopaikkoja, mutta pallo ei tällä kertaa pomppinut joensuulaisille. Yleisössä laskettiin, että ainakin 20 hyvää tekopaikkaa luotiin savolaisten maalille.

Päävalmentaja kehui omassa päässä veräjää vartoineen Veikka Forsströmin, joka torjui ison tukun savolaisten tekopaikkoja.

– Meidän ykköskenttä Ahokas-Räty-Kettunen J-Hämäläinen- Lehtiniemi E oli myös loistava ja loi vaarallisia tilanteita.

Josban kavennus 4-3:een tuli kaksi ja puoli minuuttia ennen summeria. Kotijoukkue yritti tasoistusta vimmatusti ilman maalivahtia, mutta tolppaa lähemmäs ei päästy.

Josban tehopisteet Welhoja vastaan jakaantuivat seuraavasti: Niklas Räty (1+1), Joona Kettunen (1+0), Santeri Niemeläinen (1+0) ja Oskari Raassina (0+1).

Väsynyt loppunäytös
Päivän kolmannessa ottelussa Josba kukisti paikallisvastustaja LeBa SB:n maalein 3-2 (2-1,1-0,0-1).

– Se oli kahden väsyneen jokkueen väsynyt taistelu. Meidän joukkueesta paistoi selvästi Welhot-pelin pettymys ja ottelu oli varsinaista pakkopullaa, Huhtala luonnehti.

Pallonhallinta oli selvästi Josballa, mutta sama tehottomuus kuin savolaisiakin vastaan näkyi myös LeBa -pelissä. Hyviä tekopaikkoja tuhlattiin paljon.

Josban edustusjoukkueesta lainatuille ketjuille tuli erittäin paljon peliaikaa päivän kolmessa ottelussa.

– Varmaan siellä moni mies huomaa huomenna pelanneensa tänään pitkät minuutit, Huhtala jakoi tunnustusta.

Tehopisteet päivän viimeisessä ottelussa jakaantuivat: Santeri Niemeläinen (1+1), Niklas Räty (1+0), Aleksi Ahokas (1+0), Samu Juvonen (0+1) ja Jere Härkönen (0+1).

Nihkeä voitto aamulla
Pelipäivä käynnistyi Josba J:n nihkeän nahkealla voitolla sarjajumbo SPV II:sta vastaan. Josba vei ottelun maalein 7-3 (5-2,0-0,2-1).

Josba meni ottelussa nopeasti 4-0 johtoon, mutta missään vaiheessa joukkue ei ollut parhaimmillaan. Vastustaja teki kaikki maalit joensuulaisten omista virheistä, lähinnä pallonmenetyksistä.

– Peluutettiin neljää kentää ja kaikki saivat peliaikaa, mutta ei siinä saatu pelirytmistä kiinni, päävalmentaja Jami Huhtala pohti.

Josba peluutti kokoonpanossa runsaasti aluesarjoissa pelaavia b-ikäisiä, jotka saivat nyt maistaa ensimmäistä kertaa A-junnujen tempoa.

Josban tehopisteet jakaantuivat seuraavasti: Samu Juvonen (1+1), Aleksi Ahokas (1+1), Santtu Siponen (1+1), Jere Kettunen (1+0), Juuso Lehtiniemi (1+0), Jere Könönen (1+0), Santeri Niemeläinen (1+0), Oskari Raassina (0+3) ja Visa Pyy (0+1).

– Kaikkiaan meillä pelasi päivän kolmessa ottelussa noin 25 pelaajaa, Huhtala laski.