Kettuset: Ollaan veljeksiä koko joukkue

Kuvateksti: Jere (vas) ja Joona Kettunen aikovat jatkaa lajin parissa niin pitkälle kuin rahkeet riittävät.
Joona ja Jere Kettunen eivät kisaile peleissä keskenään, mutta palautetta annetaan vähän rohkeammin kuin muille pelikavereille.

– Sekä onnistumisista että sitten niistä heikommista hetkistä, Joona paljastaa.

Josban edustusjoukkueessa pelaa kaksi veljesparia; Kettuset ja Lehtiniemet. Joonalla ja Jerellä on ikäeroa yksitoista kuukautta, Lehtiniemen kaksosilla Juusolla ja Eetulla viisi minuuttia.

– Kaikki me ollaan veljeksiä tässä joukkueessa. Yhdessä haetaan onnistumisia, Joona linjaa.

Varsinaisia veljesesikuvia Kettusilla ei ole, mutta ruotsalaisten Sedinin veljesten jääkiekkouraa he ovat seuranneet tarkasti.

– Ja pelattiin välillä samoilla numeroillakin. Se oli ihan sattumaa, Jere kertoo.

 

Veljelliset kehut

Kettuset aloittivat salibandyn tosissaan yli 10 vuotta sitten. Jossakin vaiheessa harrastettiin myös pesäpalloa ja Jere myös yleisurheilua.

– Lihamyllyssä aloitettiin paljolti isän esimerkin pohjalta, Jere muistelee.

Josbaan Kettuset siirtyivät kuitenkin jo noin vuoden sisällä.

– Ei meillä mitään keskinäistä kisaa ole erikseen. Pääasia, että joukkue pärjää, Joona pohtii.

Mutta jotain vertailua sieltä kuitenkin kovasti urkkimalla löytyy.

– Joona on pallon kanssa taitavampi, Jere tunnustaa.

– On sillä parempi veto, Joona kannustaa pikkuveljeään.

Joonalla on menossa toinen kausi divarissa, Jere nousi edustuksen kokoonpanoon tälle kaudelle ja onkin saanut paljon peliaikaa.

– Nyt on nähnyt mitä tässä vaaditaan ja ne omat kehitystarpeet.

 

Samaan ketjuun

Valmentaja siirsi Kettusen veljekset muutama kierros sitten samaan ketjuun. Nuoret miehet ovat selvästi innostuneita asiasta, vaikka eivät sitä korostakaan.

– Meidän koko kentän peli on kehittynyt, varsinkin karvaus ja puolustaminen. Meitä vastaan ei ole täysillä viisikoilla näissä kolmessa pelissä tehty yhtään maalia, Jere summaa.

– Hyökkäyspäässä on eniten parannettavaa, Joona komppaa.

Koko joukkueen ilme on Kettusten mielestä valoisampi kuin syyskierroksella.

– Me annettiin kesällä aika paljon etua muille. Ei saatu harkkoihin aina riittävästi porukkaa, Jere arvioi.

– Pääkin on kestänyt nyt paremmin. On noustu ja käännetty maalin tappiot muutaman kerran maalin voitoiksi, Joona muistuttaa.