Kauden päättyminen tuntui epäreilulta

Tatu Havula voitti Josban pistepörssin.

Josban divarikausi päättyi runkosarjan viimeiseen kierrokseen. Niukka tappio 7-8 (2-5,1-1,4-2) O2 Jyväskylälle merkitsi pudotuspelien karkaamista.

Jatkopelit olivat omissa käsissä, mutta tapa, jolla kausi päättyi, jätti epäreilun tunteen sekä joukkueelle että täpötäydelle Liikuntakeskus Energyn yleisölle.

  • Josba pelasi hyvin ja O2 pelasi hyvin. Mutta keltainen joukkue ei tänään onnistunut, tiivisti Josban valmennusjohto pettyneenä ottelun jälkeen.

Ottelussa oli iso panos kummallekin pudotuspelipaikasta taistelleelle joukkueelle. Harmituksen siemen kylvettiin heti pelin alussa, kun ajassa 3,16 Kasper Tähkälle vihellettiin väkivaltaisuudesta viiden minuutin jäähy.

  • Ei ollut vitonen vastustajienkaan mielestä. Tuomarit ovat lisäksi linjanneet, että vauhdin hidastaminen vastaiskussa kaverista kiinnipitämällä on aina jäähy. Tänään niitä ei tullut yhtään, valmennustiimi huomautti.

Viiden minuutin ylivoiman aikana vieraat mättivät kolme maalia ja menivät jo 0-4 johtoon ennen kuin hämmentynyt kotijoukkue sai pelin juonesta kiinni. Erätauolle mentiin numeroissa 2-5.

Toinen erä oli tasainen ja päättyi 1-1. Vieraat karkasivat kolmannen erän alussa jo 3-7 johtoon kunnes nähtiin taas Josballe tunnusomainen hurja loppukiri. Neljän minuutin tehokuurin jälkeen kotijoukkue nousi ajassa 47,41 jo aivan iholle 6-7 lukemiin.

Viimeisellä kympillä oli maalipaikkoja, mutta takaa-ajo ei onnistunut. Ilman maalivahtia saatiin vielä 7-8 kavennus ajassa 59,40.

  • Ei riittänyt. Hyvä taistelu meiltä loppuun asti. Kyllähän se koettelee. Olisi ollut mukava pelata vielä pleijarit ensimmäisellä kaudella pääsarjatasolla, harmitteli kolmen maalin mies Lauri Piironen.

Josban valmennus kiitti joukkuetta kovasta noususta dramaattisen alun jälkeen.

  • Koko ajan pelattiin paremmin. Yritetään olla objektiivinen, mutta vastustajan valmentajakin oli sitä meiltä, että oltiin pelillisesti parempia tänään. Se oli sama kuin Pirkat -pelissä, että olet parempi, mutta pitää myös tehdä enemmän maaleja. Nyt vastustaja teki yhden enemmän, ja lopputulosta ei auta kuin kunnioittaa.

Piironen suuntasi sunnuntaiaamuna Liminkaan muiden A-junioreiden mukana. Jäljellä on vielä kaksi peliä 1. divisioonan runkosarjaa.

  • Kairataan sieltä sitten voitot, Lauri tuumasi.

Runkosarjan viimeisessä ottelussa Josban tehopisteet jakaantuivat näin:

Tatu Havula 0+5

Lauri Piironen 3+0

Aleksi Matikainen 2+0

Roope Tähkä 1+0

Teemu Kummunmäki 1+0

Aapo Hämäläinen 0+1

Juho Väisänen 0+1

Veikka Forsström torjui maalilla 16 kertaa. Ottelua seurasi noin 250 katsojaa.

Havula voitti Josban pistepörssin 37 pisteellä (15+22). Matikainen (16+8) keräsi 24 pistettä ja kolmannen sijan jakoivat Jesse Reijonen (9+11) ja Santtu Siponen (6+14) 20 pisteellä.