Karsintaennakko: jatkuuko Josban naisten kausi?

Josban naisten edustusjoukkueella alkaa sunnuntaina jatkokarsinnat kohti 1.divisioonaa Enossa. Josban naisten kausi on ollut tähän mennessä täysin vastakkainen edelliskauteen verrattuna. Viime kaudella joukkue oli yhden maalin päässä putoamisesta 3.divisioonaan, mutta tällä kaudella sarjan jumbopaikka vaihtui lohkon kärkipaikkaan ja matka jatkuu ylialueelliseen jatkokarsintaan.

IMG_4329

Josba hävisi alkulohkossa ainoastaan yhden ottelun Welhoille lokakuussa. Voittoja punapaidat ottivat yhdeksän ja tasapelejä tasaisessa sarjassa kertyi yhteensä viisi kappaletta: tällä saldolla irtosi lohkovoitto kahden pisteen erolla Tuupovaaran Urheilijoihin, joka ei kuitenkaan lähtenyt jatkokarsintoihin. Kolmanneksi sijoittunut SB Welhot hyytyi alkulohkon viimeisessä turnauksessa, mutta pääsee TuuU:n poisjättäytymisen ansiosta jatkamaan kauttaan jatkokarsintoihin. Viime kaudella nousukarsinnoissa ollut iisalmelainen Ulma sekä 3.divisioonasta noussut SB Welhojen 2-joukkue joutuivat putoamiskarsintoihin, jotka pelataan viikon päästä Iisalmessa.

Josban tehokkain pelaaja alkulohkossa oli Merike Eskelinen (17+4). Meriken taustalla viime kaudellakin Josbassa tehoilleet Suvi Kuivisto (9+6) ja Nea Takkinen (8+2) olivat myös tehokkaalla päällä. Josban vahvuus alkulohkossa oli joukkueen tasaisuus, koska jokainen pelaaja teki alkulohkossa vähintään yhden maalin. Tasaisuudesta kertoo myös se, että vaikka Josba on kärsinyt kauden aikana pelaajien poissaoloista niin tuloksissa poissaolot eivät ole näkyneet merkittävästi. Jatkokarsintoihinkaan Josba ei saa parasta mahdollista kokoonpanoa, mutta sen ei saa antaa häiritä. Pelaajistossa on ollut havaittivissa positiivista jännitystä alkulohkopelien jälkeen ja sunnuntaina jännitys on varmasti huipussaan, kun karsinnat alkavat Enossa klo 11.

IMG_4326

Kaksi parasta pääsee jatkoon: jatkuuko Josban kausi?

Sunnuntaina Enon liikuntahallilla pelattavassa ylialueellisessa jatkokarsinnassa Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen lohkojen kaksi parasta joukkuetta kamppailevat toisiaan vastaan sunnuntain aikana. Päivän pelien jälkeen kaksi parasta joukkuetta jatkavat kauttaan 1.divisioonakarsintoja kohti. Jatkopaikasta taistelevat kotijoukkue Josban lisäksi kuopiolainen SB Welhot, Imatran Voima sekä Savonlinnan Top Team. Josba ja Imatran Voima voitti omat alkulohkonsa ja sai lohkovoitosta yhden lisäpisteen jatkokarsintaan.

SB Welhot putosi viime kauden päätteeksi 1.divisioonasta takaisin 2.divisioonaan. Welhot sijoittui alkulohkossaan kolmanneksi ja sai TuuU:n jatkokarsintapaikan. Vaikka Welhojen viimeiset pelit alkulohkossa eivät menneet nappiin niin Welhot on varmasti taistelemassa nälkäisesti kahden parhaan joukkoon pääsystä sunnuntaina. Joukkueen ehdoton vahvuus on huikean kova maalivahtikolmikko: kuka tahansa voi pysäyttää vastustajat torjunnoillaan. Kaisa Kokko, Jenni Krutsin ja Niina Pitkänen ovat olleet tämän vuoden peleissä hyvässä iskussa, joten näiden naisten kanssa pitää vastustajien olla varuillaan. Welhot on ainoa joukkue, jota Josba ei ole tällä kaudella vielä voittanut.

Kaakkois-Suomen lohkon joukkueet ovat Josballe vielä tuntemattomia vastustajia. Imatran Voima voitti Kaakkois-Suomen lohkon vahvalla suorituksella. Voima hävisi alkulohkossa vain kaksi ottelua ja päästi 12 ottelussa ainoastaan 19 maalia, joka on osoitus joukkueen vahvasta puolustuspelistä. Voiman tehokkaimmat pelaajat olivat Essi Markkanen (9+4) ja Taija Jäppinen (8+3). Savonlinnan Top Team varmisti jatkopaikkansa viimeisen turnauksen murskavoitoilla ja lähtee tavoittelemaan paikkaa kahden parhaan joukossa tähtipelaajansa Heidi Venäläisen johdolla, joka nakutteli alkulohkossa tehot 11+7. Top Teamin toiseksi tehokkain pelaaja alkulohkopeleissä oli Essi Puhakainen (7+5).

IMG_4278

Kahdesta jatkopaikasta tulee sunnuntaina mielenkiintoinen kamppailu, koska kahden eri lohkon joukkueet eivät ole toisiaan aiemmin kohdanneet. Saman lohkon joukkueet tuntevat toistensa metkut ja karsinnat alkavatkin tuttujen joukkueiden kesken. Josba ei ole tällä kaudella vielä voittanut SB Welhoja ja kaksi edellistä peli ovat päättyneet tasapeleihin. Imatran Voima voitti Top Teamin alkulohkossa kolme kertaa, joten Top Team haluaa varmasti kääntää tämän tappioputken sunnuntaina.

Josban kokoonpanosta puuttuvat sunnuntaina pitkäaikaistoipilaat Satu Kärnä ja Saara Pölönen. Näiden lisäksi Riina Pajarinen ei ole pelikunnossa sunnuntaina. Muuten Josba saa jalkeille vahvan kokoonpanon, jolla joukkue lähtee hakemaan kaudelle jatkoa seuraavaan karsintavaiheeseen. Josban pelit ovat klo 11 Welhoja vastaan, klo 15 Voimaa vastaan ja klo 18 Top Teamiä vastaan. Josban naiset haluavat katsomoon kannustajia kannustamaan joukkuetta voittoihin.

Otteluaikataulu:
11.00 Josba – SB Welhot
12.00 Imatran Voima – Top Team

14.00 Top Team – SB Welhot
15.00 Josba – Imatran Voima

17.00 SB Welhot – Imatran Voima
18.00 Top Team – Josba

http://floorball.fi/tulokset/#/sarja/naisten-2-divisioona-ks-sk-n2d-yak/1969