Junioreiden SM-karsintapaketti – Näillä selviät viikonlopusta

Josban ja Leba-96:n B-C -juniorit valmistautuvat hyvää vauhtia viikonloppuna pelattaviin SM-karsintoihin. Sekä Josban alaisuudessa pelaavat B-akatemia (97-98) ja C2-00, että Leba-96:n alla pelaavat JosbaLeba -yhteisjoukkueet (B2 ja C1-99) ovat harjoitelleet koko kesän päätähtäimenään juuri tulevat turnaukset. Tähän on koottu tärkeimmät tiedot ja linkit kunkin joukkueen osalta. Kannattaa myös seurata päivän tapahtumia Twitteristä hashtagilla #salibandy. Huom! Liiton tulospalvelu ei ole livepäivittyvä, joten tuloksia saatte odottaa ainakin ottelun loppuun saakka.

B-Akatemia (1997-1998)

Joensuu Areenassa nähdään lauantaina ja sunnuntaina kova tasoinen turnaus, kun Josba saa omassa B-lohkossaan vastaansa mm. Happeen. Toisessa Joensuussa pelattavassa lohkossa (A) ennakkosuosikkina turnaukseen lähtee OLS. Kahden lohkon voittajat pelaavat sunnuntaina suorasta SM-sarjapaikasta, kun taas kyseisen finaaliottelun häviäjä sekä molemmat lohkokakkoset menevät viikon päästä pelattaviin jatkokarsintoihin. SM-sarjaan pääsee yhteensä 12 joukkuetta. Turnaus striimataan nettiin mikäli yhteydet sen sallivat. Josban ottelut tullaan myös livetwiittaamaan Josban Twitteriin. Otteluihin on vapaa pääsy, joten jos olet maisemissa kannattaa lauantaina suunnatta Areenalle.

B-Akatemian sivut
A-lohkon tulospalvelu
B-lohkon tulospalvelu
Kentän 2 livestriimi
Kentän 3 livestriimi
Aiempi uutinen

B2 JosbaLeba (1997-1998)

C-lohkossa pelaavat B2-juniorit lähtevät karsintaturnaukseen Vantaalle. Turnauksessa kovimmat haasteet tarjoaa kotijoukkue Tikkurilan Tiikerit, Nokian KrP sekä D-lohkon HU-46 ja Steelers.

B2 sivut
C-lohkon tulospalvelu
D-lohkon tulospalvelu

C1 JosbaLeba (1999)

C1-99 sarjassa karsinnat on jaettu 8 lohkoon, joista lohkovoittajat menevät jatkoon. Toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneille tarjotaan vielä mahdollisuutta SM-sarjapaikkaan jatkokarsintojen kautta viikon päästä. Samoin kuin B-junioreissa, myös C1:ssä sarjaan pääsee 12 joukkuetta. JosbaLeban D-lohkon kirkkain suosikki on viime kauden SM-nelonen ja turnauksen kotijoukkue Kirkkonummi Rangers.

C1 sivut
D-lohkon tulospalvelu

C2 (2000)

C2-junioreiden SM-karsinnan B-lohko pelataan Vierumäki Areenassa Heinolassa. Ennakkoon kovimmat joukkueet lohkossa ovat RSS Panthers sekä Steelers. Lohkon voittaja menee suoraan SM-sarjaan, kun taas lohkojen toiset sekä osa kolmansista päätyvät jatkokarsintaan. C2-junioreissa SM-sarjaan otetaan 16 joukkuetta, jotka jaetaan kahteen lohkoon.

C2 sivut
B-lohkon tulospalvelu