Josba osallistuu alkavana vuonna merkittävällä panoksella Suomen maanpuolustukseen. Divarissa pelaavasta edustusjoukkueesta aloittaa varusmiespalveluksen tammikuun 4. päivänä peräti viisi miestä. Heinäkuussa palvelukseen astuu vielä neljä muuta pelaajaa.
– On selvää, että näin monen pelaajan lähtö varusmiespalvelukseen vaikuttaa päivittäiseen tekemiseen. Onneksi kuitenkin olimme jo ryhmää kasatessa valmistautuneet asiaan muodostamalla normaalia isomman 3+22 pelaajaringin kuluvaa kautta ajatellen, päävalmentaja Antti Ruokonen summaa.
– Nähtäväksi jää, kuinka palvelusaika vaikuttaa pelaajien pelilliseen suorittamiseen. Lisäksi täytyy tarkoin harkita, yhdessä pelaajien ja A-junioreiden valmennusjohdon kanssa, kuinka Divarin ja A-SM-joukkueen pelit keväällä hoidetaan.
Tammikuussa palveluksen aloittavat Pohjois-Karjalan rajavartiostossa Niklas Räty, Eemeli Ruokonen, Eetu Lehtiniemi, Juuso Lehtiniemi ja Joona Kettunen.
– Onneksemme kaikki saivat palveluspaikakseen Onttolan rajajääkärikomppanian, jolloin mahdollisuudet joukkueen harjoituksiin osallistumiseen pysyvät hyvinä. Tietenkin huomioimme sen, että kaikkiin harjoituksiin pelaajamme eivät pääse armeijan velvotteiden vuoksi. Pelaajiemme oma aktiivisuus ja aluetoimiston neuvot olivat ensijaisen tärkeitä palveluspaikan saannissa, Ruokonen kiittelee.
Heinäkuussa armeijan väreihin sonnustautuvat vielä todennäköisesti Eetu Kuittinen, Veeti Naakka, Ville Nevalainen ja Samu Juvonen. Seuraavanakin vuonna palveluksen astuu Josban nykyisestä kokoonpanosta muutama mies.
Divarin runkosarja on vuoden vaihteessa ylittänyt puolivälin. Josba on sarjassa kuudentena 14 pelatun ottelun jälkeen. Jäljellä on vielä 12 peliä runkosarjassa. Niistä kotona on vain kolme ja vieraissa peräti yhdeksän peliä. Matkaa kakkostilaan on kolme pistettä ja yhdeksänteen neljä pistettä.
– Kaikki on auki kevättä ajatellen. Tammi-helmikuun raskaan vieraskiertueen aikana joukkueen veri punnitaan: onko se henkisesti valmis tällaiseen rumbaan. Tavoitteemme on ollut, ja on vieläkin, kahdeksan joukkoon sijoittuminen ja sitä kautta pudotuspelit.
– Pelillisesti ja liikkuvuuden kannalta katsottuna olemme olleet Petri Tornin ja fysiikkavalmentaja Pasi Kinnusen kanssa oikein tyytyväisiä syksyyn. Olemme pärjänneet hienosti pelin hallinnan ja liikkeen kannalta ajateltuna.
Asiat, mihin joukkueen pitää nyt harjoituksissa keskittyä, ovat Ruokosen mukaan huolellisuus pallon kanssa, terävyys maalin teossa sekä juonikkuus ja oivaltavuus nopeissa tilanteissa. Lisäksi kovuutta ns. vääntötilanteissa tulee parantaa.
– Kaiken kaikkiaan olemme pärjänneet oikein hienosti alkukauden, mutta lopullinen tuloshan nähdään vasta helmikuun lopussa/maaliskuussa.