
Kuvateksti: Jesse Huurrekorpi oli Josban ykköspalkittu. Torjuntoja kertyi 30.
Josba otti sunnuntaina kolmannen voiton putkeen kukistamalla kotihallissa Porin Karhut maalein 3-1 (1-0, 2-0, 0-1).
Josba hallitsi peliä kaksi ja puoli erää täysin hyvän puolustuspelin ansiosta.
– Viisikkopeli on saatu nyt kuntoon ja se näkyy. Tänäänkään meitä vastaan ei tasaviisikoilla tehty yhtään maalia, summasi kakkosvalmentaja Santeri Raatarila mediatilaisuudessa.
Josban voiton toinen avain oli maalivahti Jesse Huurrekorven täysosumapeli. Torjuntoja kertyi 30 ja joukossa useita huippupelastuksia.
– Oma peli onnistui, mutta täytyy jakaa kiitosta myös joukkueen kaikille viisikoille hyvästä puolustamisesta. Nyt on saatu karsittua pois tilanteita, joissa meitä vastaan hakattiin maaleja takatolpalta, Jesse kiitteli.
Toisessa erässä kotijoukkue sai putkeen peräti kolme jäähyä, mutta osoitti luonteen lujutta ja tappoi niistä jokaisen ilman takaiskuja.
Porin Karhut suivaantui kolmanessa erässä 53 minuutin kohdalla hylätystä maalista. Joukkueen valmennusjohto kävi asiasta kuumana vielä mediatilaisuudessakin.
Videolta nähtynä tuomari oli tilanteessa maalivahdin edessä ja hän hylkäsi sääntöjen mukaan maalin koska se vaikutti pelin kulkuun.
– Näin vain kun maila heilahti ja pallo jäi tuomarin taakse, Huurrekorpi avasi tilannetta.
Karhut yritti myllyttää kavennusta kolmannen erän viimeiset neljä minuuttia ilman maalivahtia. Josban saadessa ajassa 58.00 vielä jäähyn työntämisestä, Karhut lopulta onnistui rikkomaan Huurrekorven nollapelin pelaamalla kuudella neljää vastaan.
Josban miehistöstä kuusi miestä on erilaisten jalkavammojen takia sivussa, osa jopa koko loppukauden.
– Onneksi meillä on laaja rosteri pelimiehiä ettei tämä vielä ratkaisevasti vaikuta. Toivottavasti saadaan kuitenkin osa pian pelikuntoon, Raatarila totesi.
Josban parhaana palkittiin Huurrekorpi. Kotijoukkueen maalintekijät olivat Ville Laasonen (1+0), rangaistuslaukauksessa onnistunut Jesse Reijonen (1+0) ja Aapo Hämäläinen (1+0). Syöttöpisteen kalastivat Eetu Kuittinen (0+1) ja Jere Kettunen (0+1).
Josballa on ensi viikonloppuna runkosarjan viimeiset vieraspelit Erää ja HIFK:ta vastaan. Helmi- maaliskuussa on sen jälkeen viisi kotiottelua.
Divari jatkuu erittäin tasaisena. Sijoilla 5-12 kahdeksan joukkuetta hinkuu pudotuspeleihin neljän pisteen sisällä.