Josban ruuti märkää

Maaliteosta on tullut Josban divarijoukkueelle hankalaa. Joukkue hallitsi palloillisesti jo kolmatta ottelua peräkkäin, mutta tulostaululla se ei näy. Sarjajumbo Pirkkala vei pisteet Joensuusta niukasti 4-5 (1-0, 2-3, 1-2).

Maalipaikkoja oli, mutta tehottomuus vaivaa nyt joukkuetta.

– Huomiseen otteluun tulee kokoonpanomuutoksia, myös ykkösketjuun, päävalmentaja Antti Ruokonen ilmoitti.

Ottelu oli kaikkiaan heikkotasoinen. Vastustaja sumputti alueensa, eikä sitä saatu nyt nopealla liikkeellä murrettua. Hyökkäyksiin lähtökin oli hidasta.

Josban Veeti Naakka sai viiden minuutin jäähyn tilanteessa jossa maila kimposi vetotilanteessa vastustajan mailasta ylös. Jäähyn aikana Pirkkala ei kuitenkaan onnistunut tekemään kuin yhden maalin. Josban Eetu Kuittinen sai mailasta kasvoihin ihan oikeasti, mutta pilli ei soinut lainkaan.

Pirkkala otti kaksi jäähyä, mutta kummastakaan Josba ei onnistunut tekemään häkkiä.

Josban maalintekijät olivat Aleksi Ahokas (1+0), Eetu Lehtiniemi (1+0), Ville Laasonen (1+0) ja Juuso Lehtiniemi (1+0). Syöttöpisteille pääsivät Jere Sivonen, Aleksi Matikainen, Niklas Räty ja Eetu Kuittinen.

Huomenna Josba kohtaa kotona Limingan Niittomiehet. Ottelu alkaa kello 17.