Josban kausi Divarissa päättyi lauantaina yhdeksänteen sijaan 24 pisteellä. Pudotuspelipaikkaan jäi eroa kolme pistettä erittäin tasaisessa sarjassa. Viimeisessä ottelussa ei voitokkaan olisi enää riittänyt jatkoon.
– Josba oli Divarin selvästi nuorin joukkue. Tavoittelimme pudotuspelipaikkaa, mutta nyt siitä hieman jäätiin. Tämä oli nuorelta joukkueelta kuitenkin erinomainen suoritus, summasi kautta päävalmentaja Antti Ruokonen.
Josba pelasi hyvin kovempia joukkueita vastaan, mutta konttasi sarjan hännänhuippuja vastaan. Juuri ne pelit ratkaisivat pudotuspeliviivalla.
– Joukkuetta rakennetaan ensi kauteen samalta pohjalta omiin junioireihin luottaen. Myös kekemusta joukkueeseen otetaan, mutta avainsana on edelleen sitoutuminen ja se pitää alkaa huhtikuussa, Ruokonen linjasi.
Viimeisessä runkosarjan ottelussa Josba oli taas todellinen tuhlaajapoika. Paikkoja oli ainakin kymmeneen maaliin, mutta viimeistely ontui. Blue Fox Uusikaarlebystä nappasi voiton maalein 2-5 (0-1,0-3, 2-1).
– Ensimmäisen 50 sekunnin aikana meillä oli jo kolme tuhannen taalan paikkaa, joista olisi pitänyt onnistua. Myös omat virheet kostautuivat, niistä vastustaja sai kaksi lahjamaalia.
Josban maalintekijät olivat pitkästä aikaa pelikuntoon päässyt Niklas Räty (1+0) ja Samu Juvonen (1+1). Eemeli Ruokonen saalisti syöttöpisteen (0+1).
– Ei saatu sellaista raivoa tähän peliin kuin viikko sitten Karhuja vastaan. Tämä nuori ryhmä on tunnejoukkue, kapteeni Juho Väisänen pohti.
Josban maalilla Jesse Huurrekorpi pelasti hyvän ottelun ja torjui 20 kertaa. Vastustajan maalilla kirjattiin 27 torjuntaa. Joukkueiden parhaina palkittiinkin molemmat maalivahdit.