Josban naisten hieno kausi päättyi tappioon: Blue Fox nousee 1.divisioonaan

Josban naisten pitkä ja menestyksekäs kausi päättyi sunnuntaina Uusikaarlepyyssä 4-2-tappioon Blue Foxia vastaan. Kun Blue Fox voitti nousukarsinnan avausottelun lauantaina Joensuussa 3-4, tarkoitti se sitä, että Blue Fox voitti ottelusarjan voitoin 2-0 ja nousee ensi kaudeksi naisten 1.divisioonaan. Aiemmilla kausilla divariin on noussut kolme joukkuetta, mutta tälle kaudelle nousijoita oli vain kaksi. Toisena joukkueena naisten 1.divisioonaan nousi turkulainen FBC Loisto, joka voitti oman ottelusarjan Pekolan Iskua vastaan myös voitoin 2-0. Alempana on Josban ja Blue Foxin ottelusarjan molempien otteluiden raportit. (Kuvat: Tiia Pajarinen)

17884186_1939461956079985_951154108136566382_n
Ottelusarjan molemmissa otteluissa oli kovaa taistelua joka puolella kenttää.

1.osaottelu: Josba – Blue Fox 3-4 (0-3, 1-1, 2-0)

Josban naisten edustusjoukkueen kausi sai todellisen huipennuksen, kun joukkue pääsi astelemaan lauantaina Joensuun Areenalle 1.divisioonan nousukarsintoihin. Vastaan asettui ilman tappioita koko kauden pelannut Uusikaarlepyyn Blue Fox. Kahdella voitolla aukesi paikka ensi kaudelle 1.divisioonaan ja molemmat joukkueet lähtivät sitä paikkaa tavoittelemaan. Lauantai-iltana Areenalle saapui peräti 210 katsojaa. Kaikki oli valmista lauantai-illan huipennusta varten!

17861707_1939468046079376_8176505945291850494_n
Josban naiset pääsivät pelaamaan Joensuun Areenalle pitkän kauden lopussa.

Ottelun avauserä alkoi Josban pallollisessa hallinnassa ja joukkue oli mennä jo ottelun alussa johtoon, mutta Blue Foxin maalivahti Hanna Pekkarinen torjui alusta asti mainiosti. Kun Josba ei saanut maalia aikaan niin vierasjoukkue iski avausmaalin ajassa 6.34, kun Julina Lindholm laukoi pallon Josban maaliverkkoihin maalin edestä. Blue Foxin maalin jälkeen peli tasoittui ja kotiyleisön harmiksi Blue Fox siirtyi jo 0-2-johtoasemaan, kun Simone Blom pääsi iskemään pallon maalin edestä maaliverkkoihin erän puolivälin jälkeen. Josba sai luotua tappioasemassakin hyviä maalintekopaikkoja, mutta Pekkarinen jatkoi vahvoja torjuntojaan erän loppuun asti. Erän lopussa Blue Fox sai vielä yhden maalin, kun Tove Kjellman laukoi hienolla laukauksella pallon kolmannen kerran Josban maalivahti Jenna Väisäsen selän taakse ja Uusikaarlepyyn siniketut pääsivät erätauolle 0-3-johtoasemassa. Kenttätapahtumat eivät olleet yhdenmukaiset tulostaulun kanssa, joten Josba ei erätauolle lähtenyt hätääntyneissä tunnelmissa.

17523561_1939466249412889_7927455433898650344_n
Blue Foxin maalilla riitti vilskettä ja vaarallisia tilanteita ottelun alusta asti, mutta maalivahti Hanna Pekkarinen oli valmiina.

Toiseen erään Josba lähti jatkamaan pelin hallintaa ja tarkensi hyökkäysaluepelaamista. Erän alussa Josba saikin kotiyleisön villiintymään, kun hyrräkolmikko pyöritteli Blue Foxin puolustusta ja lopulta Nea Takkinen ohjasi pallon maaliin Laura Helmisen ja Suvi Kuiviston järjestelemän tilanteen irtopallosta. Josba alkoi saamaan entistä parempaa otetta toisen erän aikana ja vierasjoukkue joutuikin rikkomaan jäähynarvoisesti punapaitoja. Josban ylivoimapyöritys oli aluksi hyvää, mutta Foxin aktiivinen alivoimanelikko sai tapettua alivoiman vakuuttavasti. Jäähyn jälkeen Blue Fox iski harmittavasti maalin, kun Josban puolustus nukahti maalin edessä ja Linda Ingerström-Knutar pääsi laukomaan pallon vapaasti maalin edestä ylänurkkaan. Maalin jälkeen Josba pääsi jälleen pyörittämään ylivoimaa, mutta tuloksetta. Erätauolle mentiin vieraiden 1-4-johtoasemassa, vaikka laukaukset oli Josban hyväksi 23-13.

17883919_1939470459412468_1473311600337675324_n
Josba avasi maalihanat toisessa erässä.

Viimeiseen erään Josba lähti tälle kaudelle melko tutusta tilanteesta eli takaa-ajoasemasta. Kolmas erä alkoikin hienolla tavalla, kun erän ensimmäisessä vaihdossa hyrräkolmikko pyöritteli jälleen sinikettujen puolustusta ja lopulta Laura Helminen syötti pallon Suvi Kuivistolle, joka laukoi pallon matalalla vedolla maaliin. Kolmas erä jatkui Josban vahvassa hallinnassa ja Blue Fox pyrki luomaan tilanteita nopeilla vastahyökkäyksillä. Josban kova yritys palkittiin ajassa 53.28, kun Suvi Kuivisto teki ottelun toisen maalinsa Nea Takkisen esityöstä ja Josba oli enää vain maalin päässä. Josban kova painostus pakotti Blue Foxin jälleen jäähypenkille ja Josba pääsi pyörittämään ylivoimaa. Ylivoiman aikana Josba sai pallon monta kertaa vastustajan maalialueelle, mutta maalivahti Pekkarinen esti Josban maalintekoaikeet yhdessä yläriman ja sivuverkkojen kera. Josba sai viimeisillä minuuteilla luotua riittävästi maalintekopaikkoja, mutta viimeistely ei onnistunut ja lopulta vierasjoukkue Blue Fox pääsi tuulettamaan arvokasta ja onnekasta 3-4-vierasvoittoa ottelusarjan avausottelussa.

17523452_1939461952746652_7869291303468315453_n
Ottelun jälkeen jäi tulos harmittamaan, mutta peliesitys oli melko vahva.

Josba pelasi kotiyleisön edessä vahvan pelin, mutta Blue Fox oli tehokkaampi omissa maalintekopaikoissaan. Vieraiden maalivahti Hanna Pekkarinen torjui peräti 38 laukausta ja valittiin ansaitusti joukkueen parhaaksi pelaajaksi. Josban maalivahti Jenna Väisänen torjui ottelussa yhteensä 21 kertaa ja otti varsinkin kolmannessa erässä muutaman todellisen huipputorjunnan omassa päässään. Josban parhaana pelaajana palkittiin Suvi Kuivisto (2+1) ja muutenkin koko hyrräkolmikko Suvi-Nea-Laura oli erittäin vaarallisella pelipäällä. Toiseen osaotteluun parannusvaraa jäi erityisesti omassa puolustuspäässä maalin edustalla ja maalintekotehokkuudessa.

Ottelun tilastot: http://floorball.fi/tulokset/#/ottelu/josba-blue-fox/30288/2119

17862802_1939469362745911_8874552257223120563_n
Josban tehopelaaja Suvi Kuivisto (2+1) kommentoi Karjalaiselle peliä.

2.osaottelu: Blue Fox – Josba 4-2 (1-2, 2-0, 1-0)

Toiseen osaotteluun lähdettiin siis sellaisista asetelmista, että Blue Fox oli vain voiton päässä 1.divisioonaan noususta. Josban piti puolestaan voittaa kaksi ottelua peräkkäin, jotta haave 1.divisioonanoususta voisi toteutua jo tällä kaudella. Uusikaarlepyyn Tähtihallissa oli odotetusti täysi katsomo (323 katsojaa) odottamassa molempia joukkueita, joten ottelusarja sai jatkoa upeassa tunnelmassa.

17861615_1939465636079617_2674875104282357547_n
Katsomo täyttyi jo reilusti ennen ottelun alkua.

Ottelu alkoi odotetusti hieman eri tahtiin kuin edellispäivän ottelu Joensuussa: kotijoukkue Blue Fox lähti otteluun erittäin aktiivisella tavalla ja pyrki pelaamaan suoraviivaisesti kohti Josban maalia. Josban maalissa Uusikaarlepyyssä oli Niina Havukainen, joka pääsi avauserässä hyvin mukaan ottelusarjaan, kun Blue Fox laukoi jokaisesta mahdollisesta paikasta kohti Havun maalia. Vaikka Blue Fox aloitti aktiivisesti niin Josban Hanna Möykkynen hiljensi suurilukuisen ja äänekkään kotiyleisön laukomalla pallon upeasti kotijoukkueen maalin ylänurkkaan ajassa 1.21. Blue Fox lähti hakemaan tasoitusta nopeasti ja onnistuikin siinä, kun pallo pelattiin maalin eteen Pia Juhalalle, joka laukoi rystypuolelta pallon matalana Josban maaliverkkoihin. Kotiyleisö sai tuulettaa tasoitusmaalia ajassa 2.16. Kotijoukkueen tasoitusmaalin jälkeen Blue Fox laittoi painetta Josban maalille, mutta Havu ja uhrautuva Josban puolustus piti siniketut aisoissa. Erän puolivälin jälkeen Josban puolustaja Taija Ahonen vippasi pallon hyökkäysalueelle, jossa lauantain tehopelaaja Suvi Kuivisto otti pallon hienosti haltuun hyökkäysalueella ja käytti omia pesäpallotaitojaan iskemällä pallon pienestä pompusta maalin takanurkkaa kohti ja pallo löysi tiensä maalivahti Hanna Pekkaraisen ohi maaliverkkoihin. Josba hiljensi toistamiseen kotiyleisön ja oli siirtynyt 1-2-johtoasemaan. Suvin maalin jälkeen pelin tempo nousi entisestään ja Blue Foxin Rose-Marie Sandin joutui kahden minuutin istunnolle jäähyaitioon ja Josba pääsi pyörittämään ylivoimaa. Tuomareiden ihmeellinen näkemys maskipelaamisesta keskeytti kaksi kertaa peräkkäin Josban ylivoimapyörityksen ja Blue Fox sai tapettua alivoimansa tämän ansiosta helposti. Kotiyleisö antoi kovasti painetta tuomareille ja se alkoi tuoda vihellyksiä toiseen suuntaan erän lopussa. Avauerä päättyi lopulta Josban 1-2-johtoasemassa, vaikka laukaukset olivat selvästi Blue Foxin eduksi (18-5).

17884166_1939467306079450_1307410525444536402_n
Hanna hiljensi äänekkään yleisön upealla laukauksellaan ottelun toisella minuutilla.

Toiseen erään Josba lähti huomattavasti valmiimpana ja ottelu tasoittui selvästi avauserään nähden. Josba sai enemmän laukauksia kotijoukkueen maalille, mutta sekä Foxin Pekkarinen että toisessa päässä Josban Havukainen hoitivat omat hommansa hienoilla ja varmoilla torjunnoillaan. Erän puolivälissä Josban Suvi Kuivisto joutui rikkomaan vastustajaa ja Blue Fox pääsi yrittämään ylivoimapyöritystä. Josban taisteleva alivoimaporukka nollasi Blue Foxin ja johtoasema säilyi. Josballa oli peli hallinnassa, kunnes Blue Fox sai onnekkaan tasoitusmaalin: pallo pelattiin maalin eteen, josta pallo kimposi Josban puolustajan jalasta maaliin ja peli oli tasan. Josba menetti hetkeksi otteen pelistä epäonnekkaan tasoitusmaalin jälkeen ja heti seuraavalla minuutilla Blue Foxin Simone Blom vei kotijoukkueen 3-2-johtoon terävällä laukauksellaan. Kaksi nopeaa maalia oli kääntänyt pelin nopeasti kotijoukkueen eduksi ja tilannetta ei helpottanut Suvi Kuivistolle tuomittu 5 minuutin rangaistus. Suvi meni ahnaasti maalin edessä pomppineeseen palloon, mutta törmäsi paikallaan olleeseen Foxin puolustajaan, joka kaatui ja tuomari tuomitsi yleisön buuauksen saattelemana 5 minuutin rangaistuksen. Valmentajan ohje mennä irtopalloille kovaa näytti kostautuvan. Blue Foxin ylivoimapyöritys ei lähtenyt hyvin käyntiin, kun Josba sai riistettyä pallon ja Blue Foxin pelaaja joutui ottamaan jäähyn. Erän lopussa pelattiin neljällä neljää vastaan, mutta maaleja ei kumpikaan saanut aikaan. Josba aloitti erän paremmin ja sai luotua enemmän paikkoja vastustajan maalille, mutta yleisön raivokas huutaminen ja Blue Foxin kaksi salamamaalia muutti pelin luonnetta erän lopussa.

17861703_1939476176078563_8393045339774727475_n
Havu kesti paineet hyvin ja torjui ottelussa peräti 45 kertaa.

Kolmanteen erään lähdettiin pelaamaan tasavajaalla Blue Foxin 3-2-johtoasemassa. Blue Foxin lataus meni heti erän alussa yli ja kotijoukkueen Johanna Strömsholm otti jäähyn vain 11 sekunnin pelin jälkeen. Näin erä jatkui tasavajaalla seuraavat kaksi minuuttia vielä, kun Suvi istui vielä toisen erän viisiminuuttista. Tasavajaalla molemmat joukkueet saivat luotua tilanteita, mutta maaleja ei saatu aikaan. Blue Foxin jäähykuningatar Rose-Marie Sandin otti ajassa 43.40 jälleen jäähyn, mutta Josban ylivoima ei saanut tasoitettua peliä ylivoimallaan. Jäähykuningatar Sandin sisuuntui jäähyn jälkeen ja napautti komealla vedollaan kotiyleisön iloksi 4-2-johtomaalin, kun ottelua oli pelattu 48.27. Blue Foxin neljännen maalin jälkeen Josba jatkoi kovaa yritystään ja pallo liikkui kovalla temmolla päästä päähän, mutta Josban vedot suuntautuivat ikävästi maalin ohi tai vastustajien peittoihin. Viimeisen viiden minuutin aikana Josba teki kaikkensa mitä pystyi, mutta ei vain saanut tarpeeksi hyviä paikkoja aikaan ja Blue Fox pelasi erittäin vahvaa peliä ottelun lopussa. Lopulta Blue Fox ja runsaslukuinen Tähtihallin yleisö pääsi tuulettamaan 4-2-voittoa ja samalla siis Blue Foxin 1.divisioonaan nousua.

17862643_1939473356078845_2956319400319947717_n
Josban taistelu ei tällä kertaa riittänyt ja nousu jäi haaveeksi.

Blue Fox pelasi sunnuntaina kotiyleisönsä edessä huomattavasti paremman pelin kuin lauantaina Joensuussa. Jos Joensuun pelissä Josba olisi ansainnut voiton tehokkaammalla viimeistelyllä niin sunnuntain pelissä voitto meni ehdottomasti oikeaan osoitteeseen. Josban joukkueella jäi pettynyt maku ottelusarjasta lähinnä lauantain ottelun tappion vuoksi eikä sunnuntain ottelussa oltu täysin tyytyväisiä tuomareiden ratkaisuihin. Niihin ottelu ei ratkennut, mutta jonkin verran joutui ihmettelemään sitä, minkä verran kotiyleisön reaktiot vaikuttivat tuomioihin. Blue Foxilla on hyvä joukkue, josta löytyy paljon taitoa ja sopivasti kokemusta, joten Uusikaarlepyyn siniketuilla on hyvät mahdollisuudet lähteä taistelemaan menestyksestä ensi kaudella 1.divisioonaan. Onnittelut Blue Foxille 1.divisioonanoususta!

17883563_1939477989411715_3391469287117780564_n

Josban kausi päättyi siis kahteen peräkkäiseen tappioon, mutta ottelusarjan perusteella voi todeta, että mahdollisuudet 1.divisioonaan nousuun oli olemassa. Kotiottelu olisi pitänyt voittaa ja sitä kautta ottelusarja olisi voinut venyä kolmanteen osaotteluun, mutta Blue Foxin tehokkuus oli ratkaiseva tekijä tässä ottelusarjassa. Josban kausi on ollut kuitenkin etukäteisodotuksiin nähden onnistunut ja vaikka karsinnat päättyivät pettymykseen niin päät voi nostaa melko nopeasti ylös. Jos joukkueen pelaajarunko pysyy yhtä vahvana ja taustat saadaan kuntoon niin ensi kaudelle ei voi asettaa muuta tavoitetta kuin nousun 1.divisioonaan. Jos se oli jo tämän kauden aikana näin lähellä niin ensi kaudella se on jo täyttä realismia.

Ottelun tilastot: http://floorball.fi/tulokset/#/ottelu/blue-fox-josba/30294/2119

Josban naisten edustusjoukkue kiittää kaikkia osallisia kaudesta 2016-2017! :)
Josban naisten edustusjoukkue kiittää kaikkia osallisia kaudesta 2016-2017! 🙂

Josban naisten edustusjoukkue jää nyt parin viikon tauolle, mutta sen jälkeen pelaajien katseet suunnataan jo kohti seuraavaa kautta. Koko kauden koosteraportti tulee pääsiäisen aikoihin nettisivuille ja ensi kauden asioista uutisoidaan aina kun on jotain uutta kerrottavaa. Näitä odotellessa hyvää pääsiäisen aikaa kaikille! 🙂