
Kuvateksti: Josba, tsemppiä sunnuntaille!
Josba vei peliä kaksi erää Lappeenrannassa NST:tä vastaan, mutta kolmannen erän alkuun osunut romahdus käänsi ottelun nopeasti isännille 6-3 (0-1,2-2,4-0).
– Pelattiin kurinalaisesti ja hallittiin palloa toisen erän lopulle saakka. Sitten vastustaja aktivoi peliään selvästi ja siihen me ei löydetty enää lääkkeitä, päävalmentaja Santeri Raatarila myönsi.
Karvaus onnistui Raatarilan mielestä kuitenkin hyvin koko pelin ajan, mutta kun NST iski painetta sitä ei saatu purettua. Josba turvautui aikalisään 36 minuuttin kohdalla ja onnistui rauhoittamaan isäntien rynnistyksen.
– Kolmannen erän alkuun osui pari henkilökohtaista virhettä ja vastustaja pääsi nopeasti peliin mukaan. NST oli päätöserässä tosi hyvä.
Josba piti palloa vielä hyvin viimeisen kympin, mutta tekopaikkoihin ei onnistuttu pääsemään. Kavennusta ei saatu syntymään ylivoimallakaan ilman maalivahtia.
Josban tehokkain oli Ville Laasonen (1+1). Josban muista maaleista vastasivat Joona Auronen (1+0) ja Aleksi Ahokas (1+0). Syöttöpisteen hankkivat Henrik Kinnunen (0+1) ja Aleksi Matikainen (0+1).
Jesse Huurrekorpi torjui ottelussa 21 kertaa. Isäntien Jarkko Monthanille kertyi 14 torjuntaa, joista päätöserään vain kaksi.
Josban syyskauden viimeinen ottelu on sunnuntaina kotona Areenassa EräViikinkejä vastaan kello 16 alkaen.