Josban divarikokoonpanossa kokemusta ja nuoria lupauksia

Lauri Piironen pelasi Josbassa hyvän kevätkierroksen viime kaudella.

Josban joukkue tulevalle divarikaudelle on lähes valmis. Joukkueella on nyt 16 pelaajasopimusta. Puolenkymmentä sopimusta on vielä keskeneräisenä ja niiden vahvistumista Josbassa odotetaan lähiviikkoina.

Pääsarjatasolla jo vuosia pelanneista kokeneista josbalaisista jatkavat tulevalla kaudella Juho Väisänen, Jesse Reijonen, Veeti Naakka, Eetu Kuittinen, Aapo Hämäläinen ja Elias Ikonen.

Sopimuspelaajiin kuuluvat myös viime kaudella edustusjoukkueeseen nousseet, ja loistavan tulokaskauden pelanneet Tatu Havula, Lauri Piironen, Roope Tähkä, Juuso Salomies, Artturi Vänskä ja Tino Turunen.

Jere Kettunen palaa Josbaan SB LeBasta.

Josban maalivahteina pelaavat viime kauden lopulla ykkösveskariksi noussut Veikka Forsström sekä nuorista joukkueeseen jo aiemmin kuulunut Niko Kettunen, ja uutena junnuista nouseva Jami Ruuskanen.

Josban pitkäaikainen maalivahti Jesse Huurrekorpi lopetti uransa viime kauteen jatkuvien loukkaantumisten johdosta.

Myös muut lahjakkaat A-juniori-ikäiset pelaajat taistelevat tiukasti edustuksen pelipaikoista.

Josban valmennustiimin lopullinen kokoonpano julkaistaan myöhemmin tässä kuussa.

Harjoitukset käynnistyvät 11. toukokuuta A- ja B-junioreiden osalta pienryhmäharjoitteluna. Kokenut pelaajisto liittyy harjoituksiin viikkoa myöhemmin.