Josban B-juniorit eivät näyttäneet parasta osaamistaan Rangersia vastaan viime lauantaina. Pelinopeus ja – tarkkuus olivat kateissa läpi koko ottelun ajan, vaikka ensimmäisen erän jälkeen peli oli 2-2 Josban Juvonen-Moilanen-Lehikoinen, Naakka- Kuittinen -viisikon tehdessä molemmat Josban maalit.
Hyökkäyksenlähdöt olivat hitaita, halukkuus maalintekosektorille ujoa, maalinteko tehotonta ja kun vielä molemmat ylivoimatkin epäonnistuivat, ei lopputulosta voi ihmetellä. Toki toiseen erään Rangers sai pari helppoa maaliakin maalivahdin ja puolustajien välisen ajatuskatkon sekä miinuskulmasta tulleen lirun seurauksena, mutta kokonaisuutena Josba ei ansainnut voittoa. Rangers liikkui ja liikutti palloa paremmin.
Hyvää oli ottelussa oli se, että vaikka Josba pelasi alle kykyjensä, oli ottelussa silti mahdollisuus tapella voitostakin. Videolta ottelua tarkasteltua on suurimmat puutteet kirjattu ylös ja niihin puututaan heti huomisissa harjoituksissa sekä keskiviikon videopalaverissa.
Osasyy heikohkoon esitykseen voi olla se, että pelaajia on ollut poissa harjoituksista ennalta varattujen lomamatkojen ym. vastaavien takia, ja harjoittelu on ollut kovin repaleista. Kun syyslomatkin on nyt saatu takavasemmalle, voi otteiden olettaa parantuvan ennen seuraavaa Happee-vieraspeliä, joka pelataan ensi viikon tiistaina.