Josban B 1 voitti lauantaina sarjakolmosen Rangersin

Josban hyvät otteet jatkuivat lauantaina, kun vastaan asettui sarjakolmonen Kirkkonummen Rangers. Vauhdikkaan ottelun voittomaali nähtiin vasta jatkoajalla, kun Veeti Naakka tälläsi ristikon kautta hirmupommin puolustajan tontiltaan, ja Josban voitonjuhlat saatoivat alkaa. Ottelu päättyi siis 6-5 Josban voittoon.

Ottelu alkoi Rangersin painostuksella ja se tekikin johtomaalin ensimmäisessä erässä puolivälin jälkeen. Josban tasoituksen survoi maalinedushässäkästä Jere Kettunen Konsta Lehikoisen kaukovedon jälkeen.

Toisessa erässä Jere Sivonen teki kaksi maalia ylivoimalla kaukolaukauksilla Samuli Alaluusuan huidottua Eetu Lehtiniemeä mailalla päähän ja samalla itselleen viiden minuutin rangaistuksen. Syötöt tarjoilivat Niklas Räty ja Eemeli Ruokonen. Josban molemmat ylivoimaviisikot pyörittivät peliä hienosti ja ainoastaan Rangers-maalivahti Jens Beijarin huipputorjunnat estivät useamman maalin synnyn. Myös Jimi Miettinen Josban maalilla pelasi erinomaisen ottelun, joten molemmat maalivahdit voivat olla todella tyytyväisiä omaan suoritukseensa.

Kolmannen erän alkuun Eetu Lehtiniemi teki Samu Juvosen maalin takaa tulleesta syötöstä 4-1, mutta erän puolenvälin jälkeen Josballe koitti musta kolmeminuttinen, jolloin Rangers tasoitti pelin 4-4:ään. Tasoituksen jälkeen Eetu Lehtiniemi kuitenkin täräytti illan toisen maalinsa Juvosen passista, ja Josba johti taas luvuin 5-4.  Vajaa kaksi minuuttia ennen summerin soittoa etelän nuoret miehet kuitenkin tasoittivat uudemman kerran ottelun lukemiin 5-5, ja mentiin jatkoajalle.

Josba jatkoi rohkeaa pelaamistaan ja ottelu sinetöityi siis Naakan pommiin.

Ottelu oli vauhdikas, mutta kummankaan joukkueen valmentajat eivät olleet tyytyväisiä ottelun linjaan. Ottelu oli melkoista mailaviidakkoa ja jalalla sai pelata surutta niin karvauksessa kuin puolustuksessakin. Onneksi pahemmilta loukkaantumisilta vältyttiin. Toivottavasti linja on jatkossa tarkempi.

Josba on voittanut viimeisestä kuudesta pelistään viisi, joukossa sarjan kärkijoukkueet. Tapanilan Erä tuotti Josban viimeisimmän tappion viime viikolla. Seuraavaksi vastaan tulee Happee Moose ensi viikon perjantaina myöhäisottelussa Liikuntakeskuksella klo 1930.

B SM Josba - Happee