Josban A-junnuille piste sarjakakkoselta

Josba otti tärkeän pisteen lauantaina A-poikien SM-sarjassa tasapelillä 6-6  (1-2, 1-2, 4-2, 0-0) sarjassa toisena olevaa SPV:tä vastaan.

Josban kone lämpeni hitaasti ja puolitoista erää oli hakemista. Toisen erän loppupuoliskolla kotijoukkueen peli alkoi kulkea ja se hallitsikin peliä siinä vaiheessa suvereenisti.

– Nousujohtoinen peli meiltä. Toisessa ja kolmannessa erässä esitimme parasta mitä on kaudella ollut, puntaroi päävalmentaja Jani Kosonen.

Hyvistä paikoista huolimatta maaleja ei saatu painostuksen aikana. SPV peitti maalipaikat onnistuneesti. Juuri erän loppusekunneilla Seinäjoelle puhallettiin viiden minuutin jäähy huitomisesta.

Kolmas erä oli vauhdikasta ja tapahtumia riitti. Josba ei aivan täysin onnistunut hyödyntämään jäähyä. Yksi maali syntyi, mutta tehottomuus vaivasi. Pari minuuttia jäähyn jälkeen Josba tuli kuitenkin tasoihin 4-4.

Sen jälkeen maaleja mätettiin  vuorotahtiin. Noin 49 minuutin kohdalla kotijoukkue meni ensimmäisen kerran johtoon. Mutta sitten tuli musta hetki. Josba otti kaksi jäähyä viimeisen kympin alkuun ja tilanne näytti vaikealta.

– Jäähyt onnistuttiin tappamaan erittäin uhrautuvalla puolustuspelillä. Siinä oli 5-3 alivoimaakin pitkästi toista minuuttia ja peli olisi voinut ratketa siihen, Kosonen kiitti joukkuettaan.

SPV runnoi kuitenkin pian jäähyn jälkeen tasoituksen, mutta vain minuuttia myöhemmin Josba oli taas kuskin paikalla. Siitä minuuti ja SPV tasoitti 6-6. Mentiin jatkoajalle, jota kotijoukkue hienokseltaan hallitsi, mutta pisteet jaettiin.

Josban kokoonpanossa oli kaksi kentällistä edustusjoukkueen miehiä ja päävalmentaja peluuttikin kolmannen erän lopussa ja jatkoajalla vain kahta kenttää.

Kotijoukkueen tehokkain oli kovalla suorituksella Veeti Naakka (2+2). Eetu Kuittinen (1+2), Eetu Sorvali (1+1), Juuso Lehtiniemi (1+0), Aapo Hämäläinen (1+0) ja Eetu Lehtiniemi (0+1) olivat muut pistemiehet.

Joel Raatikainen torjui maalissa 28 kertaa ja SPV:n maalivahti 24 kertaa. Raatikaisen kolmannen erän torjunnat ja jatkoajan haamupelastus olivat joukkueelle kullanarvoisia.

Josban vaikea kausi A-poikien SM-sarjassa ei pisteellä olennaisesti helpottunut sarjan hännillä. Seuraavaksi nuoret kohtaavat viikon kuluttua kotona Happeen. Edustusjoukkueella on kuitenkin samaan aikaan peli Lammilla.