
Kuvateksti: Kotikatsomo oli kiitettävästi mukana. Kiitos koko kaudesta!
Josba taisteli upeasti kuusi erää ja kaksi jatkoaikaa – 125 minuuttia – mutta palkintoa ei tullut!
Josban kausi Divarissa päättyi kahteen karvaaseen jatkoaikatappioon Erä Akatemiaa vastaan. Molemmat pelit päättyivät numeroihin 4-3 (tänään erät 0-0,1-2,2-1,0-1) Ottelut olivat äärimmäisen tasaisia ja olisivat voineet kumpikin kääntyä myös toisin päin.
– Joukkueiden välillä ei ollut juurikaan eroa, mutta näistä peleistä jatkoon menee yleensä parempi joukkue, Josban päävalmentaja Antti Ruokonen tunnusti rehdisti.
Toinen osaottelu Joensuu Areenalla lähti käyntiin Erän hienoisella painostuksella, mutta avauserä oli maaliton. Toisessa erässä Josba meni ensin johtoon, mutta Erä tuli tasoihin Josban virheestä vihelletyllä rangaistuslaukauksella. Minuuttia myöhemmin vieraat menivät vielä maalin johtoon.
Akatemia sai toisen erän loppuun jäähyn ja Josba tulikin ryminällä päätöserään. Ylivoima pyöri näyttävästi ja tuotti tulosta minuutin pelin jälkeen. Kun Josba meni minuuttia myöhemmin jo 3-2 johtoon näytti peli isäntien kannalta huomattavasti paremmalta.
Pelirangaistukset kovia tuomioita
Näissä numeroissa tahkottiin vajaaseen 58 minuuttiin saakka jolloin peli sai ratkaisevan käänteen. Josban maalilla iskettiin Jesse Huurrekorpea näpeille ja Miro Kämäräinen antoi takaisin. Miika Iskanius ja Kämäräinen saivat kahinasta kumpikin punaisen kortin ja pelirangaistuksen.
– Sehän helpotti selvästi Erän pelaamista. Jos olet tappiolla, on eduksi jos syntyy pari jäähyä ja kentälle tulee tilaa. Tuskin siinä oli tällaista taktista oivallusta nopeassa tilanteessa, tunteet vain kuumenivat. Joku toinen tuomari olisi pyytänyt pudotuspelihuumassa kavereita vain penkille rauhoittumaan, Ruokonen arvioi.
Kentälle tuli tosiaan tilaa ja Erä käytti sen hyväkseen. Akatemia tasoitti ottelun puolitoista minuuttia ennen summeria ylivoimalla ilman maalivahtia. Edessä oli taas jatkoaika ja se päättyi ajassa 62.58 Erän voittomaaliin.
Antti Ruokonen pohti pelin jälkeen, että pelirangaistusten jälkeen pelattaessa 4-4:llä olisi pitänyt ehkä muodostaa erikoiskentällinen.
– Nyt se pelattiin perusnelikoilla. Olisiko alivoimakenttä tuottanut paremman lopputuloksen, sitä voi miettiä.
Jatkoajalla peli päättyi Ruokosen mukaan vaihtovirheeseen ja Erä sai tilanteessa käytännössä ilmaisen maalin.
Pudotuspelikokemus on tärkeää
Ruokonen summasi vielä, että jatkoon mennyt Erä oli kokeneempi pudotuspeleissä.
– Siinä ehkä näkyy heidän junioritoiminnan vahvuus. Jokainen ikäluokka on pelannut koko ikänsä näitä kovia pelejä ja ollut pudotuspeleissä.
Josban maalintekijät kauden viimeisessä ottelussa olivat Joona Kettunen (1+0), Aleksi Ahokas (1+0) ja Niklas Räty (1+0). Syöttöpisteen hankkivat Samu Juvonen (0+1), Henrik Kinnunen (0+1) ja Juho Väisänen (0+1).
Jesse Huurrekorpi pelasi hikisen iltapuhteen ja torjui 30 kertaa, vastustajan Ville Riipinen 16 kertaa.
Vuosikymmenten antoisa matka
Koko Divarikaudesta jäi Ruokosen mielestä paljon positiivista jälkea ja kerrottavaa.
– Moni lajia seurannut on sanonut, että Josban peli meni valovuoden eteenpäin viime syksystä. Moni rivimies on kehittynyt valtavasti.
Ruokoselle pudotuspelit Erää vastaan jäivät valmentajauran viimeisiksi edustusjoukkueen penkin takana. Nyt 53-vuotias Ruokonen on kiitollinen kulkemastaan taipaleesta.
– Olen saavuttanut niin paljon hienoja hetkiä tämän lajin parissa, että sitä on vaikea edes uskoa vielä. Eipä olisi silloin kauan sitten aloitellessa uskonut, että tästä tulee näin pitkä ja antoisa matka, Ruokonen kiitti.
Josban edustusjoukkueen valmennustehtävät siirtyvät pikku hiljaa uuden päävalmentajan Santeri Raatarilan harteille.
– Santeri ryhtyy nyt kartoittamaan ensi kauden pelaajatilannetta.