
Kuvateksti: Ville Laasonen (24) teki divarikauden avausmaalin Areenassa.
Josban edustusjoukkueen divarikausi alkoi kotivoitolla ja kahdella sarjapisteellä. Kotijoukkue kaatoi Turku FBC:n niukasti 4-3 (3-1,1-0,0-2).
– Pelattiin 40 minuuttia kauden avauspeliksi ihan riittävän hyvin, mutta kolmas erä oli vieraiden. Kun he saivat yhdeksässä sekunnissa erän alkuun kavennusmaalin niin passivoiduttiin vaikka ei saisi. Niin siinä usein käy kun toinen hönkii täysillä päälle, päävalmentaja Santeri Raatarila ruoti uransa ensimmäistä pääsarjatason peliä päävalmentajan roolissa.
Josba hallitsi peliä kaksi erää ja johti toisella erätauolla mukavasti 4-1. Turku otti pelissä peräti kaksi viiden minuutin jäähyä väkivaltaisuudesta ja avauserässä kotijoukkue tekikin ylivoimalla kaksi osumaa.
Toinen vitonen tuli kolmannen erän viimeisellä minuutilla eikä Josba päässyt sitä enää hyödyntämään. Samalla se hyydytti menossa olleen turkulaisten ylivoimapelin ilman maalivahtia.
– Tahmeasti lähti meillä peli käyntiin ja oltiin alussa ihan purjeessa ilman sitä vitostakin. Viimeiset 30 minuuttia päästiin peliin kiinni. Olisi ollut mukava myllyttää se loppu 6-5 ylivoimalla, mutta jäähy vei sen mahdollisuuden, päävalmentaja Teemu Vainio ja hyökkääjä Aku Kuikka myönsivät mediatilaisuudessa.
Josban paitaan vuoden tauon jälkeen palannut Aleksi Matikainen (1+1) oli joensuulaisten tehokkain. Allu nautti pelistä tuttujen ketjukavereiden rinnalla ja tulosta syntyi kun ketju värkkäsi kolme osumaa.
– Meillä oli sama juttu, että 40 minsaa ok ja sitten loppui maltti ja nöyryys kesken. Tuli hätäisiä ratkaisuja vaikka olisi ollut mahdollisuus pitää palloa ja rakentaa tilanteita, Matikainen summasi.
Raatarila tunnusti, että joukkueen karvaus kaipaa vielä petraamista.
– Vielä toisessa erässä meillä oli tuet hyvin ja peli pyöri niin kuin piti. Kolmannessa sitten ei saatu pallollista tekemistä kuntoon, tuli löysiä pallosta luopumisia ja aika helposti siellä meidän karvaus ohitettiin.
Josban maalilla Jesse Huurrekorpi torjui 18 kertaa, joista peräti 12 tuli päätöserässä. Turun Christian Del Castillo piti joukkuetta pelissä mukana ja torjui 16 kertaa.
Josban muut maalintekijät olivat kauden avausmaalin tehnyt Ville Laasonen (1+0), Miro Kämäräinen (1+0) ja Henrik Kinnunen (1+0). Aleksi Ahokas (0+1) ja Joona Auronen (0+1) hankkivat syöttöpisteet.
Huomenna Josba kohtaa kotona Porin Karhut kello 16 Areenassa.