
Kuvateksti: Josban parhaina palkittiin Veeti Naakka (10) ja Perttu Puska (9). Palkintoraatia johti Oxdogin Juuso Koskinen.
Josba otti Areenassa kaksi pistettä kauden toisella jatkoaikavoitolla. Vieras O2-Jyväksylä taipui maalein 4-3 (2-0,0-2,1-1,1-0). Voitto oli jo peräti neljäs maalin erolla.
Päävalmentaja Santeri Raatarila kiittikin joukkuettaan nöyrästä asenteesta tiukoissa tilanteissa jo harjoituspeleistä alkaen.
– Kyllä se kertoo paljon tästä joukkueesta. On pystytty nyt kääntämään tasaiset pelit voitoiksi joko varsinaisella peliajalla tai kaksi kertaa jatkoajalla. Tämä oli nimenomaan joukkueen voitto.
– Mielestäni se on luonteen lujuutta. Erittäin tärkeää, että olemme saaneet nämä onnistumisen kokemukset sekä harjoituspeleissä että nyt sarjan alussa, Raaatarila analysoi.
Molemmat jatkoaikavoitot on sinetöinyt Perttu Puska komeilla sivalluksilla. Ensimmäinen jatkoaika ratkesi Limingassa jo 10 sekunnissa, tänään Puska onnistui maalinteossa kun jatkoaika oli kääntymässä viimeiselle minuutilla ajassa 63,52.
O2-Jyväskylän päävalmentaja Ilkka Peltonen myönsi mediatilaisuudessa, että oma maalinteko tökki. Peltonen nimitti sitä jopa ala-arvoiseksi.
– Pisteen kanssa on kuitenkin paljon mukavampi lähteä kotimatkalle kuin ilman, Peltonen pohti lippa vinossa.
Pitkään loukkaantumisista kärsinyt Veeti Naakka iloitsi ensimmäisestä kivuttomasta pelistä pitkään aikaan.
– Tänään oli hyvä fiilis pelata kun jalka oli kunnossa. Maali lämmittää ja mukava oli viivasta mielipaikalta pommittaa, Veeti summasi illan.
Josban tehokkain oli Puska (2+0), joka vei kotijoukkueen johtoon avauserässä rangaistuslaukauksella. Ville Laasosen (1+0) maalilla Josba lähti erätauolle kahden maalin johdossa.
Toisessa erässä maalit teki O2 ja sai vielä erän loppuun ylivoiman. Kotijoukkueelle vihellettiin tulkinnanvarainen jäähy estämisestä, joka katsomoon näytti monen mielestä kuitenkin reippaalta, mutta puhtaalta kylkikontaktilta. Josba tappoi kuitenkin alivoimansa jälleen kerran mallikkaasti.
Päätöserään lähdettiin tasatilanteesta, mutta se alkoi surkeasti kun O2 mälläsi johto-osuman jo 20 sekunnissa. Veeti Naakan (1+0) tasoitus tuli 47 minuutin kohdalla. Josba sai vielä ylivoiman 52 minuutin kohdalla, mutta se jäi tuloksettomaksi.
Syöttöpisteille pelissä pääsivät Jesse Reijonen, Joona Auronen ja Samu Juvonen.
Jesse Huurrekorpi torjui ottelussa 24 kertaa ja vieraiden parhaana palkittu Henri Tikkanen 19 kertaa.
Josba siirtyi päivän kierroksen jälkeen kahdeksalla pisteellä sarjakärkeen, mutta joensuulaisilla on yksi ottelu enemmän pelattuna kuin muilla kärkijoukkueilla.
Josban kotiotteluissa tulee nyt tasan kuukauden tauko, kun välissä pelataan neljä kertaa vieraissa kahtena tulevana viikonloppuna.
Päivän peli oli samalla myös osa Suomen Cupia, ja Josba jatkaa voitolla nyt 5. kierrokselle. Vastustaja ja pelipäivä tarkentuvat myöhemmin.