Josbaa neljän tappion verran hirttänyt jumi löysäsi lopultakin Joensuu Areenassa Liminkaa vastaan. Ketsuppipullo purskahti jo lupaavasti ja vastustajan verkkoon räimittiin seitsemän maalia. Erittän vauhdikkaassa pelissä pisteet jäivät Joensuuhun 7-6 (0-5,4-0,3-1).
Ottelu alkoi todella synkästi. Josba puristi mailaa ja usko oli lujalla edellispelien tapaan. Liminka takoi taululle tylyt 0-5 lukemat.
– Kymmentä ensimmäistä minuuttia lukuunottamatta peli oli lopulta meidän hallussa, jälleen kerran. Nyt saatiin sitten ne voittoon tarvittavat osumatkin, päävalmentaja Antti Ruokonen summasi peliä.
Josban huikea kiri alkoi 22 minuutin kohdalla tulleella avausmaalilla. Liminka jäi nopean Josban jalkoihin yhä enemmän ja toisen erän Josba vei puhtaasti 4-0. Ratkaisuerään lähdettiin lukemista 4-5.
Kolmanteen erään Josba kehitti uuden kirin vaikka erän alkuun piti tappaa puolitoista minuuttia jäähyä. Viidessä minuutissa Josba survoutui 7-5 johtoon.
Sitten oma peli hajosi runsaan jäähyilyn vuoksi. Josballe vihellettiin joensuulaisyleisön voimakkaan reagoinnin säestyksellä kolme tulkinnanvaraista jäähyä 10 minuuttiin. Yhdestä niistä tuomittiin rangaistuslaukaus, jonka Jesse Huurrekorpi kuitenkin liimasi näyttävästi 58 minuutin kohdalla.
Kaksi viimeistä minuuttia Liminka rummutti ilman maalivahtia osittain neljällä kuutta vastaan. Josba kilautti kerran Limingan tyhjän maalin tolppaa. Kavennus syntyikin 15 sekuntia ennen peliajan päättymistä. Maalivahti Tuomas Tokila varmisti Josban voiton loppusekuntien erittäin tärkeällä torjunnalla.
– Yleensä voittavan joukkueen valmentaja on tyytyväinen, mutta nyt en ole. On todella turhauttavaa, kun tuomarit haluavat ottaa pelissä ratkaisijan roolia, Ruokonen puhisi tyytymättömänä.
Limingan valmennusjohto tunnusti rehdisti, että pohjoisen miehet jäivät tällä kertaa touhukkaan Josban vauhdista. Josban jalkatyö sai ansiokasta kiitosta.
Josban tekokkain oli pitkältä sairaslomalta kokoonpanoon palannut Miro Kämäräinen (3+0). Joukkueen kaikki kolme Eetua olivat liekeissä. Eetu Sorvali (1+2), Eetu Kuittinen (1+1) ja Eetu Lehtiniemi (1+1) esittivät oivaltavia otteita. Myös Jesse Reijonen saalisti kaksi pistettä (1+1). Aleksi Ahokas ja Juho Väisänen saalistivat syöttöpisteen mieheen.
Kotiyleisön tuki oli joukkueelle kullanarvoinen tärkeässä tappioputken päättäneessä ottelussa. Yleisömäärä on tosin pudonnut alkukauden noin 400:stä melkein puoleen. Samanaikaisilla muilla pallopeleillä on siihen toki syynsä.
Josba on Divarissa liikkeellä ylivoimaisesti nuorimmalla joukkueella ja tarvitsee kotiyleisön tukea kipeästi ensi sunnuntaina vuoden viimeisessä kotiottelussa Tapanilan Erää vastaan. Ottelu alkaa jo kello 14.
Josba on Divarissa viidentenä 15 pisteellä, kun ensimmäinen kierros on täyttymässä.