
Kuvateksti: Kapteeni Väisänen harmitteli viikonlopun virheherkkyyttä. Arkistokuva.
Josban tuplaviikonloppu vierailla mailla ei tuottanut pisteitä, kun FBC Turku oli sunnuntaina parempi numeroin 9-4 (2-2,3-1,4-1).
- Avauserä oli meillä vielä hyvin hallussa. Karvaus oli siinä maltillinen, mutta kun toiseen erään ryhdyttiin aktiivisemmin karvaamaan, se ei enää toiminut. Tuli näppäilyvirheitä ja pallo karkasi lavasta vastustajalle kolme kertaa kohtalokkaasti, Josban valmennustiimi tiivisti.
Josban kapteeni Juho Väisänen myönsi, että vastustaja oli tänään parempi pallolla.
- Koko viikonloppua leimasivat omat virheet, joista tämän tason joukkueet rokottavat lähes joka kerta. Koovee -pelistä jäi huono maku niiden jäähyjen takia. Kiri katkesi niihin aika pitkälti, Väisänen harmitteli vielä sunnuntainakin.
Josba on saalistanut kaudella tähän mennessä kuudesta ottelusta kolme voittoa ja kärsinyt kolme tappiota. Avauskierroksilla Josba on kohdannut kaikki kolme ennakkoon kovimmaksi rankattua joukkuetta.
Edessä on nyt kahden viikon harjoitustauko. Josba kohtaa seuraavaksi kotona Energyllä M-Teamin lauantaina 19. lokakuuta.
Josban pisteet sunnuntaina:
Tatu Havula 2+1, Veeti Naakka 1+0, Eetu Kuittinen 1+0, Juho Väisänen 0+1, Kasper Tähkä 0+1, Aapo Hämäläinen 0+1.
Veikka Forsström 16 torjuntaa.