JosbaLeBa C1 varmisti SM-playoff karsinta paikan 21.2 Joutseno hallissa

JosbaLeBa C1 varmisti SM-Playoff karsinta paikan 21.2 Joutseno hallissa pelatuissa oman ikäluokan peleissä ottamalla kaksi voittoa. Voitot tulivat Top Teamista 7-3 ja VehVestä 12-0 keskeytyksellä. Ylempää jatkosarjaa on jäljellä kaksi peliä ja piikkipaikan pitämiseen tarvitaan yksi piste kahdesta ottelusta.

Top Team oli voittanut oman edellisen pelinsä hyvällä pelillä. Nytkin he sinnittelivät hyvin kaksi erää mennen kaksi kertaa johtoon, tosin pari maaleista syntyi oman puolustusalueen harhasyötöistä saman vaihdon aikana. Kyseinen kakkos viisikko oli kentällä vajaa parikymmentä sekuntia noiden maalien aikana. Karvauksen nostolla saimme kuitenkin pelin haltuun ja kolmas erä olikin meille sitten selkeästi. Kolmosviisikko sai puhtaat paperit, ei yhtään omiin ja kolme vastustajan pömpeliin. Ykkönen ja kakkonen pelasivat +/- nollat. Näinkö torstain 4vs4 harkkapeli nuorempia B-junnuja vastaan painoi, kun pelin alkupuoli oli erittäin tahmeaa yrittämistä. Hyvä haasto kuitenkin vastustajalta! Toki aina hieno nousu joukkueelta, kun oltiin pari kertaa tappiolla. Pitää vaan uskoa omaan peliin ja yrittää parhaalla tasolla, siten niitä voittoja tulee

JosbaLeBa – Top Team 7-3 (1-0,3-3,3-0)

Toisessa pelissä sarjakolmosella VehVellä oli panoksena säilyttää vielä mahdollisuus SM-Playoff karsintapeleihin. Tehtiin ykköseen ja kakkoseen keskenään mies/paikanvaihtoja edellisen pelin johdosta. Ensimmäisessä erässä peli pysyi vielä tasaisena maalien muodossa vaikka pelin hallinta oli alusta alkaen meillä. Toisessa erässä sitten repesi ja veimme erän 8-0. Tässä pelissä maalien merkeissä onnistui etenkin ykköskenttä, josta myös ylivoimassa hyökkäyskenttä oli mukana, joka teki viisi maalia. Kakkonenkin paransi peliään edellisestä tehden kolme maalia sekä kolmonen kaksi. Lopulta ottelu keskeytyi ennen aikojaan kahdentoista maalin eron tullessa ajassa 42:12. Ketjumuutokset purivat hyvin ja täytyy myös sanoa, että odotimme kovempaa vastusta Vehvestä, jossa pari pelaajaa keskittyivät kolmannessa erässä vastustajan vahingoittamiseen ja suun soittamiseen. Ei voi mitenkään ymmärtää sitä, että kun vastustaja kolaa selästä meidän kaverin laidan yli, niin toinen vastustajan pelaaja tulee heittämään toimitsijapöydän luokse ylävitosia jäähylle joutuvan pelaajan kanssa? Vastustajan valmennus oli haluton ottamaan kantaa tuohon käyttäytymiseen, joka mielestämme ei kuulu salibandyyn.

JosbaLeba – VehVe 12 – 0 (1-0, 8-0, 3-0)

Hyvät pelit saatiin aikaiseksi ja vielä olisi yhdet turnaukset molemmissa pelaamissamme sarjoissa jäljellä. Ne ovat tärkeitä pelejä valmistautuessa tulevaan playoff-karsintaan joka on 21.-22.3. Piikkipaikan pitäminen on seuraavan ikäluokkamme turnauksen päätavoite, jossa vastaan asettuu sarja kakkonen Mävi sekä NST. Kuten näimme näissä peleissä, että silloin kun peli kulkee, saa vastassa olla kuka vain, niin haastetta tulee riittämään vastustajalla, mutta oman asenteen ollessa peliin lähtiessä huono, voidaan hävitä käytännössä kenelle vain. Vielä tiukkaa treeniä jotta, peli olisi parhaimmillaan kauden loppupeleissä. Toivotaan myös, että kaikki pelaajat saadaan mukaan terveinä tuleviin treeneihin ja peleihin.