JosbaLeBa C1-99 voitti aluesarjan alkulohkon puhtaalla pelillä

Karmea alku, maali-iloittelua, punainen kortti ja liukas parketti, siinä mieleenpainuvimmat asiat sunnuntaiselta Kuopion reissulta.

SB Welhot 00 – JosbaLeBa 5-10 (3-2, 1-2, 1-6)

Omanikäisten alkusarjan päätöspelit käynnistyivät takkiauki meiningillä. Welhojen 00 porukka iski kolmessa ensimmäisessä vaihdossa kolme maalia. Otettiin aikalisä ajassa 2.12 ja se herätti porukkaa hieman, mutta vasta kolmannessa erässä pääsimme ensimmäisen kerran johtoon. Kolmas erä olikin ottelun parasta peliämme, kun saimme avauspelin toimimaan ja kaikki viisikot saivat paineen vastustajan puolelle. Näissä peleissä pitää kokeilla ketjukoostumuksia, joten jokainen kenttä laitettiin hieman uuteen ruotuun ja siitä syystäkin koneen käynnistyminen yski hieman.

JosbaLeBa – VehVe 9-2 (4-0, 2-1, 3-1)

ketjukoostumuksiin tehtiin vain pieniä muutoksia ja toiseen peliin ilme saatiin muutettua selvästi energisemmäksi. Ottelu taisikin ratketa jo ensimmäisessä erässä. Peli oli selvästi vauhdikkaampi kuin ensimmäinen, vastuskin oli kuitenkin kovempi. Ilman maalivahtimme hyviä torjuntoja vastustajan maalitili olisi ollut selvästi suurempi. Yksi pelaajamme taklatiin polvitaklauksella keskialueella, josta tuomari näytti punaista korttia ruman tempun tekijälle. Onneksi meidän pelaajalle ei tilanteessa käynyt pahemmin. On hyvä juttu, että tuomarit karsivat tämän tyyppiset pois pelikentiltä.
Ikävää, että Kuopiossa pelit joudutaan pelaamaan C ja B junioreissa koulujen saleissa parketeilla. Siinä anamme Etelä-Suomen pojille tasoitusta jatkopeleissä, kun ne yleensä pelataan mattopeleinä järkevissä olosuhteissa. Pallon käyttäytyminen on erilaista ja siitä syystä ottelut on välillä enemmän sählyä kuin salibandyä.
Alkusarja on nyt pelattu ja maaliero oli murskaava 52-11 viidessä pelissä. Valitettavasti tasoero on melkoinen alueellamme tässä ikäluokassa. Welhot Akatemia pelaa SM-sarjaa, sitten tulemme me kolkutellen SM-sarjan portteja. Tavoitteeme onkin kehittää peliä talven aikana niin, että pystyisimme haastamaan voitokkaasti playoff-karsinnoissa muiden alueiden jatkoonpäässeet ja tietysti sen jälkeen SM-sarjajoukkueen. Vielä sinne on matkaa, mutta toivottavasti etenkin pelit B-poikien sarjassa antavat tiettyä kovuutta peleihin ja hyvät harjoitukset talven aikana vievät poikia eteenpäin. Joukkueessa on ainakin hyvä henki ja harjoituksetkin on lähteneet käyntiin mukavasti. Nyt odottelemme kauden jatko-ohjelmaa, tuleeko lisää tällaisia tuplaviikonloppuja ja kunka paljon ollaan reissun päällä. Aika näyttää löytyykö tämän vuoden jatkosarjasta meille haastajaa. Toivotaan, että saamme kovatasoisia otteluita tulevassa jatkosarjassa.

Alkusarjan sarjataulukko: