JosbaLeba C1-99 Kuopion SM-jatkokarsinnassa

Muutaman kuukauden kasassa ollut JosbaLeba joukkue jatkoi SM-karsinta turneita Kuopiohallissa.
Vastaan asettui Welhot Akatemia. Pelin henki oli, että ottelun voittaja jatkaa illan ratkaisu otteluun, jonka vastustaja tulee TPS- SB Vaasa otteluparista.
Lähtötilanne oli, että ensimmäisestä karsinta turnauksesta tuliaisena saatu flunssa riepotteli vieläkin joukkuetta. Kolme pakkia oli kuumeen kourissa kotona sekä toipilaita mukaan lähti neljä kaveria. Viikon sisään yli puolet joukkueesta kävi flunssan läpi tai kantoi sitä vieläkin mukanaan.
Ottelun alku oli molemmin puolista tarkkailua ja molemmat saivat paikkansa. Ottelussa edettiin lähes 27 minuuuttia maalitta, kunnes Welhot saivat ensimmäisen maalinsa toisessa erässä. Toinen erä päättyikin Welhojen 1-0 johdossa.
Kolmas erä alkoi vajaan minuutin kohdalla Welhojen 2-0 johtomaalilla, meidän kaventaessa hienolla maalilla reilun minuutin sisään. Sitten tulikin se kuuluisa maalin jälkeinen hyvänolon tunne ja kaveri teki aloituksen jälkeen viidessä sekunnissa 3-1 maalin, meidän laitureiden ihmetellessä vielä aloitusvihellystä. Seuraava maali tuli muutaman minuutin päästä kun sentteri oli keskialueella hieman väärässä paikassa ja kaveri ”käveli” puolen kentän toiselta puolelta kunniakujassa ja heitti nyytin reppuun tilanteeseen 4-1. Minuutti siitä tuli vielä lisää ja peli oli taputeltu tavallaan hieman liian helposti. Yritettiin kerran ylivoimalla sekä 6-5 vastaan siinä kuitenkaan onnistumatta ja kaveri kaunisteli vielä pari nyyttiä ottelun päätyessä 7-1 Welhoille.
Pikkuisen loppui kolmannessa erässä tiiviillä peluutuksella dieseli pojilta ja se alkoi kuvastua henkilökohtaisina merkkaus virheinä, jossa keskustan täyttö ja tiiveys hävisi välillä antaen tilaa kaverin taitaville hyökkääjille. Muutama ikävä keskialueen pallon menetys / miesten merkkaus ruokki lisää juuri siinä vaiheessa kun kaveri repi eroa kolmannen erän alussa. Kokonaisuutena kuitenkin täytyy nostaa pelaajille hattua kun pidettiin peli tasaisena viime vuoden SM-playoff porukkaa vastaan.
Kolmisen kuukautta on joukkue ollut yhdessä ja varsinaisesti koko rosterilla muutaman viikon. Haastettiin Welhot kuitenkin ihan eri tavalla kuin kesän JFT pelissä ja meillä onkin ollut nouseva trendi, josta huomaa, että koko joukkue on hitsautumassa pikkuhiljaa yhteen. Ihan parhaalla rosterilla ei päästy kaveria haastamaan tällä kertaa ja onnittelut Welhoille SM-paikasta heidän pudottaessaan viimeisessä matsissa tiukan pelin jälkeen TPS:n.
Kiitos ja kumarrus myös Esa Jussilalle, kun vei tämän karsintaprojektin läpi. Essi toikin pelaajille monia asioita, mitä pitkä kokemus on opettanut pelikentillä lajimme legendalle.
Aika vain ei riittänyt tällä kertaa porukan SM-kuntoon saattamiseksi, koska kesän harjoituspohjat jäi muutamilla pelaajilla vähiin. Toivottavasti kaikki joukkueessa huomaavat, kuinka lähellä ollaan Suomen huippujoukkueita ja ymmärtävät joukkueharjoittelun tärkeyden. Nyt lähdetään hakemaan vauhtia aluesarjasta ja meillä onkin aikaa hioa pelaajia ja viisikoita parempaan vireeseen niin fyysisesti kuin pelillisesti.
Onnea myös kaikille SM-paikan saaneille.
Welhot Akatemia – JosbaLeba 7-1 (0-0, 1-0, 6-1)